Indonesia, Gili Trawangan 28. – 29.2.2012
5×200 hevosvoiman koneistorivi pauhasi merellistä hevimetallikonserttiaan ja solmuja säästelemättä kohti Gilin saaria. Aurinko grillasi kannella lökötteleviä jo valmiiksi suihkurusketetettuja ruotsalaispimatsuja. Kalpeanaamaisimmat potivat sisätilojen varjoissa Kuta Legiaanin jälkimaininkeina ansaittua dagen efteriä. Meillä ei kyseisiä huolia ollut, mutta sen sijaan ihmetyksen aihetta antoi tyylikkäästi Gili Menon ohi kurvannut pikasliipparimme.
Meidän hankkimissa venelipuissa oli kuitenkin päivänselvästi merkitty ”Gili Meno return”, mistä myös olimme maksaneet. Kysyessämme epäuskoisen ihmetyksen täyttäminä skipparilta asiaa saimme tarpeettoman töykeän vastauksen, että tämä pikavene ei todellakaan pysähdy Gili Menolla. Olimme siis pakotetut lipumaan päätepysäkille eli Gili Trawanganille, joka on kolmesta Gilin saaresta se kaikkein suosituin.
Rantauduttuamme otimme tulikivenkatkuista puhelulinkkiä matkamyyjällemme, joka oli toteutuneesta reitinvalinnasta vähintään yhtä yllättynyt kuin me. Tai ainakin näytteli hämmästyksen aidosti. Puhelu tosin katkesi ilmeisen taktisista syistä pariin kolmeen otteeseen, mutta viimein häiskä sopersi jotain tietokatkoksesta ja kehotti meitä ottamaan saarten välillä kerran päivässä menevän pikkupaatin.
Saavuttuamme aavistuksen turhautuneina totaalisen väärään kohteeseen alkoivat vielä kaikenkarvaiset heloumisterit surrata ympärillämme epäkiinnostavine hotellitarjouksineen. Karvataksit suhasivat rantatietä kuljettaen patalaiskoja turreja parin sadan metrin matkaa hotelleihinsa. Meillä ei ollut vähäisintä aikomustakaan yöpyä saarella, joten heilautimme rinkat olalle ja lähdimme metsästämään lippuja Menolle menevään iltaveneeseen.
Koska botski lähtisi vasta muutamien tuntien kuluttua alkuillasta, päädyimme naukkailemaan siinä odotellessa muutamat viilentävät ja v-käyrän kulmakerrointa lanaavat juomat. Juomain imuttelun lomassa kuulimme vähän saarten karusta lähihistoriasta. Turismi näytti päällisin puoli pyörivän melko isolla rattaalla, joskaan bisnes ei ole ihan vielä samassa kuosissa kuin mitä se oli ennen Balin pommi-iskua 2002. Terroriteko heijastui myös Gilin saarille, jotka tyhjenivät. Tämä luonnollisesti oli melkoinen takaisku lähes täysin turismista elantonsa tienaaville saarten asukeille. Yhteen aikaan Ausseista tarjottiin jopa ilmaisia lentoja Balille, jotta turismi elpyisi. Kassavirtojen ehdyttyä Gileillä jouduttiin tilanteeseen, jossa alettiin epätoivoisesti vaihtaa meren eläviä mantereella riisiin. Vasta nyt, kymmenen vuoden jälkeen matkaajat ovat uskaltautuneet jälleen Gilin saarille ja kasvaneet rahavirrat ovat vihdoin alkaneet poikia uusia hotelli- ja ravintolainvestointeja.
Muutaman tunnin viilennyssession jälkeen alkoi tunnelma ja ajoitus vihdoin olla kohdillaan ja valuimme laiturille odottamaan kauan toivottua venekyytiä. Ihan auringontarkkaa aikataulua emme Indonesian venemiehiltä odottaneet, mutta puolisen tuntia venailtuamme piti oikein lähteä kyselemään että missä se ruuhi oikein luuraa. Kuulimme paatin lähteneen toiselta laiturilta hetki sitten. Jep jep.
Ei siinä sitten mitään. Jäimme Trawanganille nalkkiin yöksi yhteen lähes valmiiseen bungalowiin odottaen seuraavalle päivälle hippasen parempaa hiihtokenkää.