Päivien viemää K-saarella

Indonesia, Sulawesi, Bunakenin saari 15.- 27.2.2012

Sulawesi, tai meidän kutsumana K-saari, taisi olla ihan ensimmäinen Suomesta käsin maailmanympärimatkalle naulattu kohde, jossa halusimme välttämättä käydä. Sulawesi ponnahti maapallosta esiin sen K-kirjainta muistuttavan hullunkurisen muotonsa takia. Aika pian kuitenkin selvisi, että saarella on huikean paljon luontopuolella tarjottavaa ja sukelluskohteet ovat aivan maailman parhaimmistoa.

Hinku Sulawesille osoittautui harvinaisen suureksi, sillä matkustaminen saarelle oli yllättävän kovan suunnittelutyön ja toteutustuskan takana. Himoitsimme suoraa merimatkaa Borneolta, mutta varsin pian kävi ilmi, ettei laivoja kulje Tarakanin (Indonesian Kalimantan) ja Toli-Tolin (Sulawesi) välillä kuin parin viikon välein. Laivamatka olisi kestänyt 3 -4 päivää vielä siihen selkään. Lisäksi paikallislehdet olivat raportoineet hiljattain mm. Abu Sayyaf-terroriryhmän kasvaneesta liikehdinnästä ja erään turistin panttivankisieppauksesta läheisellä Sipadanin saarella. Katsoimme merimatkavaa’assa olevan riittävästi painolastia lähteäksemme kartoittamaan reitinvalintaa ilmateitse.

Muutaman tunnin itsenäisesti ähelletyn nettisession ja usean ns. matkatoimiston konsultaation jälkeen saimme järjestettyä lennot Malesian Airwaysilla Tawausta Indonesian Tarakaniin, josta jatkoimme edelleen Lion Airilla Balikpapanin ja Makassarin kautta Manadoon. Halvimman vaihtoehdon vastineeksi joutuisimme lusimaan neljän lennon matkustuspäivän. Indonesian konsulaatista Tawausta saimme yllättävän kätevästi hankittua 60 päivän turistiviisumit ennakkoon. Sari kävi viimein shoppailemassa riippumaton, jollaista riippumattomat matkailijat olisivat jo moneen otteeseen kaivanneet ylenpalttisesta matkanteosta väsyneiden luiden kannattelemiseen.

Varsinainen matkustuspäivä sujui niin mukavasti kuin neljän lennon päivä voi sujua, vaikka lentojen väliset kohtalaisen lihavat vaihtomarginaalit onneksi lievensivät matkanteon tuskaa. Heti ensimmäisen lennon jälkeen naureskelimme Tarakanin tuloterminaaliin upotettujen toimintojen suhdetta tilankäyttöön: laukkupoika rakenteli vauhdikkaasti lyhyen lännän laukkuhihnan jatkeeksi kolmemetristä matkatavaratornia, pari virkailijaa tarkisti siinä sivussa viisumeja, leimaili passeja ja jutteli mukavia, yksi häiskä kuvasi digipokkarilla matkustusdokumentteja ja kaiken kukkuraksi tilan keskelle oli vielä ympätty teksasinkokoinen läpivalaisulaitteisto suoraan 80-luvulta. Toiminta näyttikin aika vahvasti siltä, että kukaan ei varsinaisesti ollut miettinyt tavara- ja ihmisvirtojen määriä saati kulkusuuntia ahtaassa huoneessa.

paikallisia samsoniteja

Riskialtis matkaketjumme piti kuitenkin yllättäen pintansa ja jopa rinkkamme lipuivat päivän päätteeksi ehjinä Manadon piskuiselta hihnalta.  Puolen yön kähmyssä saimme vielä lypsettyä lentokentältä ostettua kiinteähintaista taksikyytiä maksimaalisesti, koska taisimme koluta keskustassa viisi hotellia ennen kuin lopulta tärppäsi.

Olimme siis Sulawesin koillisimmassa kärjessä Manadossa vailla kovin selkeää käsitystä siitä, mihin suunnata. Kartan mukaan saaria oli tarjolla paljon ja visiokin oli harvinaisen selvä: rantabungalowiin riippumattoon kristallinkirkkaiden vesien äärelle.

Lähdimme tutkailemaan venesatamaan vaihtoehtojen kirjoa. Aika pian selvisi, että vajaan tunnin venematkan päässä olisi Bunaken Manado Tua Marine Park, joka koostuu viidestä saaresta. Tarrasimme kiinni erään lautoja roudanneen venekuskin tarjoukseen päästä kyydillä Bunakenille. Bunaken on Siladanin ohella toinen kansallispuiston saarista, joilla voi yöpyä. Tosin Lonely Planetin maininta ”Pulau Bunaken is Sulawesi’s top destination” aiheutti aiheellisesti pienen pelkotilan persauksiin – liian tuoreessa muistissa oli vielä turisteilla täyteen ammuttu Boracay.

Satamassa tavattu kanadalaispaatu sai lievennettyä hetkellistä epävarmuuttamme, sillä vanhana konkarisukeltajana häiskä osasi briefata mikä on saarella pelin henki. Suura ahdistusta sen sijaan aiheutti Manadon lohduton rantanäkymä: veteen oli heitetty huikea määrä vesipulloja, muovipusseja, karkki- ja jäätelöpapereita eli oikeastaan ihan kaikenlaista muovipullo- ja käärepaperiroskaa mitä elintarvikkeista vain irti lähtee. Tästä jätelautasta osa ajautuu väistämättä suojelluille lähisaarille ja mm. Bunakenille.

Pelko turistirysään joutumisesta osoittautui turhaksi. Bunaken on noin 2 500 asukkaan saari, joka elää ilmeisen paljon kalastuksesta ja sukellusturismista. Yökerhot, baarit, pankkiautomaatit ja ruokakaupat loistavat poissaolollaan. Autoja ei saarella ole – saaren kolmea kylää yhdistää noin metrin levyinen polku.

Olimme liikkeellä syvän low seasonin aikaan, mikä mahdollisti oleilullemme todella rauhalliset ja eksklusiiviset puitteet. Ensimmäinen yö vietettiin hiirien ja muiden pikkuriiviöiden keskellä, mutta iltakävelyllä bongattu rantamökki tarjosikin jo sitten sitä paljon kaivattua paratiisimeininkiä. Saimme aivan meren rannasta bungalowin, jonka terassilla tervehti kutsuvasti riippumatto. Pieni patio houkutteli vääjäämättä tuijottamaan edestä avautuvaa auringonnousua.

meijän ranta

Aika lähes pysähtyi. Tai ei se aivan päässyt pysähtymään, siitä pitivät huolen säännölliset ruoka-ajat, sillä sinänsä suht edullisen huoneen hinta piti sisällään aamiaisen, lounaan ja illallisen. Olimme lisäksi ainoat asiakkaat resortissa eli aika kuninkaallinen olo tuli siitä, kun kaikki ruuat valmistettiin ja tarjoiltiin varta vasten meille. Ja ruoka olikin sitten tolkuttoman hyvää ja tuoretta.  Uneliaat viikonpäivät valuivat päivästä toiseen verkkaisesti. Nettiyhteyttä ja televisiota ei ollut. Tiukka vuorokausirytmi muistutti päivästä toiseen jokseenkin seuraavaa:

  • klo 6 – 7 herääminen (ei herätys) ja aamulenkki rannalla
  • klo 7 – 8 aamiainen ja avautuvan merinäköalan arviointia
  • klo 9 – 12 riippumattoloikoilua, meren äänien kuuntelua ja lukemista. Oppimismateriaalina olivat pitkälti vedenalaista kala- ja korallimaailmaa avaavat opukset ja HS:n Kuukautisliitteet. Kolmena päivänä oli aamupäivisin sukellusta.
  • klo 12 – 13 kalapainotteinen lounas, jonka jälkeen Sari usein hoiti (=salaruokki, poisti punkkeja ja putsasi haavoja) hotellin kahta koiraa, Scubia ja Scubaa
  • klo 13 – 18 lisää riippumattoilua, päiväunet, snorklausta, toisinaan jopa iltapäiväkävely rannalla
  • klo 18.30 illallinen
  • klo 21 – 22 nukkumaan väsyneinä päivän loputtomista askareista

Yhtenä aamuna lähdimme varhain etsimään delfiinejä, joita myös parin tunnin ajelun jälkeen näimme uiskentelevan useita kymmeniä isoissa rykelmissä. Oli erinomaisen hienoa seurata niiden kilpauintia ja leikkiä veneemme kanssa näyttävine hyppyineen.

Bunakenin ehdottomasti upeinta antia on snorkaus ja sukeltaminen kirkkaissa vesissä, jossa näkyvyys on jopa 30 metriä. Meidän rannasta uimme pari kolmesataa metriä merelle, jossa oli sata metriä syvä pudotus. Seinämän tuntumassa olikin sitten hurjan paljon ihasteltavaa. Parilla kerralla jumituttiin seinälle snorklaamaan niin pitkäksi ajaksi, että laskuvesi oli jo ehtinyt pitkälle ja rantautuminen koralleja vahingoittamatta oli todella työn takana.

Monimuotoiset ja värikkäät korallit ovat pääsääntöisesti hyvässä hapessa tai ainakin sukelluskohteet on valittu hyvin. Tosin kuulimme, että saarella kalan hinta on ollut nousussa jo pitkään. Lähivedet ovat osittain jo niin likaisia, että tämä näkyy kalakantojen pienenemisenä. Kalastajat joutuvat kalastamaan yhä kauempana mantereesta.  Myös delfiinit ovat vetäytyneet etäämmälle. Eräänä aamuna Manadosta saapui kymmeniä koululaisia siivoamaan rantaa. Luullaksemme opetusmetodin taustalla on ajatus, että nuoret ehkä oppivat näkemään mitä tapahtuu, kun jengi heittää mantereelta tavaraa mereen. Palkintona opetusvapaan päivän lisäksi he pääsevät snorklaamaan saarelle.

Jokainen snorklaus- ja sukellusretki tarjosi uutta vedenalaista hämmästeltävää. Reissuilla nähtiin useita kilpikonnia, joista suurimmat konnat oivat yli metrisiä. Lisäksi näimme suuria napoleonkaloja, barracudia, tonnikaloja ja tietenkin suuren joukon värikkäitä riuttakaloja. Hillo näki lisäksi sukelluksillaan valkoisia riuttahaita, leijona- ja skorpionikaloja, merikäärmeitä ja pieniä (noin 5 mm) merihevosia, joita on todella vaikea havaita ilman harjaantunutta silmää. Ihmettelimmekin paikallisen sukellusoppaan haukansilmiä, joilla hän pehmeän korallimassan seasta bongasi mitä pienimpiä meren eläviä.

Viimeisenä iltana pidettiin pienimuotoiset läksiäiset resortin indotyöntekijöille, olivathan he pitäneet meistä hyvää huolta lähes puolitoista viikkoa. Hillo kävi divemaster-Fitlin kanssa mopolla hakemassa kuorman paikallista väkevää herkkuviiniä, joka on tarkoitettu lantrattavaksi kokiksella. Paikalle raahattiin kaikki soittimet naapurustoa myöten eikä musiikkipuolesta ollut pulaa. Viinaksien loputtua ehtyivät rytmiryhmän energiatasot ja traditionaalisten laulujen loputtomilta tuntuneet varannot eli oli hyvä aika painua pehkuihin. Eikä trooppisessa helteessä ole mitenkään kiva reissata rapuloissaan.

Venemies Maki vetää soolon

Simppeli ja askeettinen päivärytmi ei aiheuttanut liiemmin stressiä eikä makuuhaavoja.  Vaikka aika kului hitaasti, meni kymmenen päivää nopeasti. Tänne olisi varsin helppo palata uudestaan.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.