Intia

Suomen golfviheriöt saivat puolestamme jäädä talvehtimaan 20.9.2011, kun pakkasimme mailamme lentopussukkaan ja kapusimme amerikkalaiseen rautalintuun lennolle kohti Intiaa. Maan- ja ilmanympärimatkamme oli alkanut ja samalla mahtavana lisänä pääsimme suunnittelemaan ja toteuttamaan oman Kaakkois-Aasian golftourneen.

Matkamme starttasi Intian Goalta, jonka rannoilla lorvimme ensimmäisen viikon. Goan maakunnasta ei tietääksemme löydy kolopallokenttiä, joten tyydyimme toistaiseksi mielikuvaharjoitteluun hiekkarannalla. Ajatus pelaamisesta jokaisessa Kaakkois-Aasiassa vierailemassamme maassa kiehtoi siinä määrin, että päätimme antaa Intialle toisen mahdollisuuden.

Teimme Goalla taustatutkimusta Intian golfkentistä, joita löytyy muutamia ainakin Delhistä ja Mumbaista lähiympäristöineen. Tutkailumme rajautui lähinnä kansainvälisten lentokenttien kaupunkeihin, koska matkamme jatkui Sri Lankaan. Suuntasimme Mumbaihin, koska Delhistä jo kertaalleen tulimme.

Mumbaissa valitsimme Presidency Golf Club -nimisen kentän. Klubilla oli päällisin puolin asialliset nettisivut, joilta saimme tarpeelliset tiedot lähteäksemme kentälle. Nettisivuilta ilmeni, että vieraspelaajat ovat lämpimästi tervetulleita. Lisäksi kenttä sijaitsi inhimillisen ajomatkan päässä Mumbain lentokentästä, jonka kupeessa majailimme. Tarkistimme vielä sivuilta, että luottokortti hyväksytään maksuvälineenä. Intiassa nimittäin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että korttia ei voi käyttää maksamiseen.

Kaikki oli enemmän kuin valmista, joten ei muuta kuin respan tilauksesta paikallista ilmastoitua taksia alle ja siirtymä tukutukujen seassa kohti golfkenttää. Taitoimme vajaata 10 kilometrin matkaa aamupäivän paahteisessa liikennehelvetissä noin tunnin, jonka jälkeen olimme vihdoin perillä ja valmiina birkkujen metsästykseen.

Käpöttelimme tyytyväisenä ja pelihalusta palavana caddiemasterin kopille ja samalla ihastelimme klubitalon fasiliteetteja. Miljöökin oli siisti ainakin Mumbain katukuvaan verrattuna. Ilomme loppui kuitenkin lyhyeen, kun caddiemaster ilmoitti tyynesti että ”visitors are not allowed”. Notkuimme tiskillä kuin kuuden tuuman halolla otsalohkoon kolautetut olmit. Emme olleet uskoa korviamme kaiken perinpohjaisen selvitystyömme jälkeen! Hetken hämmästelyn jälkeen kävi ilmi, että klubin nettisivut laahaavat noin 3-4 vuotta nykyhetkeä perässä eli vieraat eivät ole saaneet myllätä kentällä enää vuosikausiin. Ja samaan golfturismia ehkäisevään käytäntöön on siirrytty myös muilla Mumbain kentillä.

Onneksi taksikuskimme odotti meitä klubin parkissa ja sai kyydityksi meidät takasin hotellille. Hän oli jo menomatkalla kuin sivumennen todennut, että golf on Intiassa todella eksklusiivinen laji eikä valtaosa voi sitä lainkaan pelata. Tähän näkemykseen yhdyimme hiljaa mielissämme koko lailla täysin.

Sinänsä kohtalaisen nolo aloitus Aasian turneelle, koska Intian golfkokemukset jäivät koko lailla laimeiksi. Toisaalta eivätpä lumiukotkaan naureskele vielä tulosexcelissämme ja yhtäältä olivathan mailamme päässeet jo omalla kauniilla tavallaan ulkoilemaan.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.