Kreisibailausta ja Joulun aikaa

Laos, Vang Vieng 20.-25.12.2011

Paikallisbussimme muistutti sisältäkin hiekkalaatikkoa kavutessamme Laosin vuoristoista pikkutietä kohti Vang Vinengin kylää. Punertava hiekka pöllysi tieltä sisälle ajokkeihin, asumuksien pihoille ja taloihin, jotka eivät laosilaiseen tyyliin ole mitenkään vahvasti eristettyjä eli eivät ollenkaan. Tien reunan runsas kasvillisuus oli vaihtanut ajan saatossa väriä vihreästä ruskeaan. Autoliikenteen viljelemää lentohiekkaa oli poskessa tien aivan uskomaton määrä. Matkan edetessä toivoimme taipaleen jo loppuvan, sillä pölyisessä bussissa alkoi olla jo vaikea hengittää ja ikkunan pokatkin täyttyivät hiljalleen hiekasta.

Hiekasta ja pöllystä huolimatta matka sujui rattoisasti kuunnellessamme ruotsalaisen puuseppäveljesparivaljakon hauskoja reissutarinoita. He taittoivat suunnilleen samanmoista matkaa kuin me. Bussista löytyi yllättäen myös muutama Suomi-kaima, nimittäin Jenni ja Mika sekä Antti ja Tiina.

Pääsimme perille johonkin ja bussi droppasi meidät keskelle ei mitään. Alueelle oli saapunut muutamia tuk tukin virkaa edustavia lava-autoja valmiiksi, joten apinoimme siinä kohtaa muita ja hyppäsimme yhden tarjolla olleen lavalle. Laosin vuoristoilma tuntui viileältä. Illalla lämpötila tuntui laskevan jopa hieman alle 20 asteen, mikä tuntui edelleen todella viileältä lukuisten lehmänhenkisten palmukohteiden jälkeen..

Sakean maantiepölyn laskeuduttua hujauksessa havaitsimme olevamme Vang Viengin kylässä. Sarin vuoro oli jäädä ”miesparkkiin tai tässä tapauksessa naisparkkiin” eli baariin kun Hillo etsi samanaikaisesti kuumeisesti sopivaa majoitusta. Tovin jälkeen Hillo tuli innostuneena kertomaan Sarille majoitusvaihtoehdoista: A) On sellainen todella vaatimaton leikkimökki, jonka omistaja esitteli näin: ”tässä olisi tällainen asumus, johon meiltä löytyy mitä vain poltettavaa ruohosta vahvempiin”, sitten oli pari ylihinnoiteltua nojoo-majoitusta ja sitten vielä sellainen todella edullinen laatuun nähden tai laadullinen hintaan nähden: ”ihan uusi, tai ainakin melkein valmis” sanoi Hillo. Sarin kuultua vaihtoehdot, päädyimme viimeiseen eli siihen hienoon ja uuteen.

Hotelli oli suorastaan avoin eli ilma kulki, koska esimerkiksi rakennuksen julkisivusta etuseinä puuttui vielä kokonaan. Alakerran lattia oli päällystetty rakennusmuovilla ja keskelle oli sijoitettu söpö vanha pulpetti, joka toimitti respan virkaa. Näky oli kaikessa liikuttavuudessaan jokseenkin huvittava. Suomessa ei ikinä voisi avata näin keskeneräistä rakennusta etenkään majoituspalvelutarkoituksissa. Aulassa oli myös pieni teltta, jossa omistajat asuivat. Meidän neitseellisessä hotellihuoneessa saimme itse purkaa television ja nipun kalusteita pakkausmuoveista.

Vang Vieng on pieni ja itse asiassa vastoin tunnepitoisia ennakkoasetelmia varsin sympaattinen kylä, jota hemmottelee upeat joki- ja vuoristomaisemat. Keskusta koostuu muutamassa minuutissa kierretystä korttelista, joissa on useita ravintoloita. Kyseessä eivät ole ihan perinteiset ravintolat, vaan ne ovat tavallaan katettuja terasseja, joissa istutaan patioilla matalan pöydän ääressä. Kaupungin toinen tunnettuus on baareissa non-stopina näytettävät Frendit ja Family Guy. Noi nimittäin pyörii 24/7 jokaisessa ravintolassa. Voisi siis sanoa, että Vang Viengissä oleilu on leppoisaa ja lunkia eli tietyllä tapaa liikutaan hedonismin alkulähteillä.

Heti ekana iltana otimme ”pienet siivet” tutustuessamme Kallion syvään kaartiin Samiin ja Hannaan. Kammetessamme yömyöhällä melkein valmiiseen hotelliimme, järjestimme vielä sopivan härdellin huomattuamme huoneemme avaimen ns. kadonneen. Onneksi respa teltassa olevat jätkät olivat sopivassa polttelu vauhdissa, joten emme joutuneet varsinaisesti herättämään heitä paitsi saadaksemme suunvuoron. Avainkin löytyi sitten hienosti lopulta huoneestamme sisältä.

Seuraavana iltana jatkoimme kreisibailausta lähtemällä Jennin ja Mikan kanssa tuubailemaan. Tubing on must-dos -listalla Vang Viengissä. Tuupingin yksinkertaisena Ideana on laskea jokea raktorin sisärenkaalla. Homman kutkuttava juoni muodostuu siitä, että joen reunamat on täytetty erilaisilla vesileikkisysteemeillä ja baareilla, joihin voi pysähdellä ottamaan menojuomaa. Liikehdintään kannustava musakki pauhaa asiaan kuuluvasti kovaa ja terasseilla on käynnissä koko ajan erilaisia kilpailuja, jossa palkintoina kannetaan naaman eteen tietenkin lisää shotteja. Itseasiassa menojuomat tarjoiltiin keskipienissä ämpäreissä ja lopputulos oli sen mukainen meillä ja muilla. Puoli-ilmaisten lisäksi myös ihan kokoilmaisia viinaksia oli runsain mitoin tarjolla.

Osa kaikkein kokemattomimmista tuubailijoista keskittyy vain alkumatkan baaritoimintaan eli ottavat heti ensimmäiseltä terassilta tuk tukin takaisin kylään. Meillä vanhuksillakin taisi tuubailun ensimmäiseen sataan metriin kulua kolmisen tuntia eli vietimme aikaa aikalailla vähemmän vedessä ja enempi tumutuksen täyteisillä terasseilla. Laskettelimme kuitenkin illan päätteeksi kaikki kilometrit renkailla jäätävän kylmää jokea alas pilkkopimeässä. Taisimme olla suunnilleen ainoat. Matkalla paikalliset tukutukumyyjät pelottelivat isoilla vesiputouksilla (joihin moni on kuollut), jotta ottaisimme heiltä sopivan ylihintaisen kyydin. Tiesimme toki, että kyseisessä ei-vielä-olympiakelpoisessa lajissa on sattunut myös useita onnettomuuksia. Huhun mukaan joella on kuollut v. 2011 jopa 17 tyyppiä. Tämä johtunee kreisibailauksesta kohtuu haastavissa olosuhteissa eli hirmukänässä on kätevä hukkua. Meille Tubing oli lähinnä hupaisa kokemus.

Vang Viengissä on pieneksi kyläksi kohtuullisen paljon kivoja aktiviteettejä. Yksi niistä on kiipeily ja sitä päätimme tehdä yhden kokonaisen päivän. Vähän tuktuk-ajelua ja todella heppoisalla veneellä joen ylitys ja saavuimme aivan mahtavaan paikkaan, jossa kiipeilimme pienessä jyrkänneraossa kahdella kalliolla. Kansainvälinen ryhmämme oli pieni: tällä kertaa oli edustettuna Suomi, Englanti, Japani ja Israel. Kiipeily kokemus oli mahtava Laosin upeassa luonnossa. Raihnainen mutta kankea Hillo osoittautui ihan guruksi.

Vang Viengin jouluaattoaamu avautui utuisena eli heräsimme jälleen siinä kuuden pintaan virkeiden kukkojen kiekumisen saattelemina. Aikaisemmista aamuista poiketen eroten jouluaamuna kiekui yhden kukon sijaista kolme kukkoa kilpaa, joten haaveet pehmoisista aamu-unista saimme unohtaa. Kiskaisimme narutossumme käpäliimme ja kirmasimme aamulenkille. Reittiä emme tietenkään suunnitelleet ja oudoksi se kieltämättä lopulta muokkaantuikin.

Suuntasimme hiekkatielle, joka tavoitteli joen kainaloa. Saavuimme rantaan, jossa oli silta, jonka ylityksestä saimme pulittaa muutaman tuhat kippiä. Sattui löytymään pyöräilytrikoon takataskusta massia. Sillan jälkeen suuntasimme määrätietoisesti eli kokonaissuunnasta jokseenkin välinpitämättöminä kohti upeaa kalliovuorta, kunnes eteemme aukesi pienempi jokipahanen. Päätimme ylittää joen eli riisuimme lenkkineet hetkeksi ja pulikoimme joen yli.

Jatkoimme mahtavaa linnunpelättimien höystämään peltomaisemaa pitkin kunnes eteemme osui cave-kyltti. Lenkkeily saikin täysin uuden motivoivan kimmokkeen, sillä aloimme hanakasti etsiä luolaa. Kiipeilimme pitkin isoja ja pieniä kiviä aamuhämärässä viidakossa kunnes löysimme luolan. Kyseessä ei ollutkaan mikään pieni luola, vaan muutaman sadan metrin pituinen pimeä luola. Sisään emme voineet mennä, sillä ei juuri tälle lenkille tullut Petzliä mukaan.

Kiipeilyn jälkeen jatkoimme lenkkiämme karkeasuunnalla pellon poikki kohti kylää. Taisimme juosta lehmien aamupalapöydässä. Jatkoimme matkaa onnetonta ja jokseenkin heikkokuntoista mutavellitietä, jossa ohitimme vanhahkon papparaisen. Paapuska työnteli pikkupojan kanssa kärryä, joka oli täynnä metästä kerättyjä polttopuita. Parivaljakko oli jumittunut hiekkatien mutaiseen kuoppaan. Aamulenkkimme muuttui kuin varkain puukärryn työntämiseksi, mistä sekä pappendal ja pojatsu selvästi intoutuivat. Päivän hyvä työ tuli myös takareisiä ja pakaroita kehittävien lihasharjoitteiden ohella tehtyä.

Mysli-hedelmä-yogurtti aamiainen nautittiin hyvällä fiiliksellä Frendien kuudennen tuotannon pyöriessä. Olimme hankkineet edellispäivänä itsellemme joululahjaksi kuumailmapalloretken aattoauringon laskun aikaan. Ennen lähtöä otimme vielä skypetykset kotiin toivottaaksemme rauhaisat joulut. Sarikin sai vihdoin reaalikuvayhteyden Rommi-koiraan!

Käväisimme myös ostamassa pidempää housua, sillä päivä oli perusviileähkö +20. Ennen lähtöä siemailimme vielä jännitysviinit lähibaarissa. Sitten jo siirryttiin täpinöissä sovittuna aikana hotellimme aulaan lähteäksemme palloilemaan. Varaussoitto kiinalaiselle pallomiehelle osoitti, että eihän lentoja tehdä jouluaattona. Eipä ollut sitä meille muistanut sanoa siinä varailuhetkellä. Lopulta vietimme joulun tunnelmallisessa ravintolassa muutaman drinkin ja hyvien sapuskoiden kera ja tietty seuraten lukuisia jaksoja Frendejä.

Joulupäivän aamuna kukonlaulun aikaan olimme taas aulassa väijymässä ja tällä kertaa pääsimme lähtemään palloiluretkelle. Pääsimme seuraamaan pallojen täyttötoimintoja ihan alusta lähtien. Hypättyämme koriin saimme nauttia mahtavan pehmeästä tunnin verran. Hiljaisen harmaata maisemaa rikkoi ainoastaan välillä kuuman ilman kaasuttaminen palloon. Pallukka nousi parhaimmillaan 500 metrin korkeuteen ja sieltä oli huisin hienoa katsella Vang Viengin pikkukylää. Kohtuu kuumottava nakki korkeita paikkoja kammoksuvalle Hillolle… Toisinaan näkymä oli kohtalaisen pelottava vuorien välissä ja välistä kävimme myös todella alhaalla aivan puiden latvojen tasalla. Lopuksi tömähdimme aivan yllättäen metsään kunnon pöpelikköön – paikka oli vain parin metrin levyinen hiekkatie keskellä tiheää metsikköä. Suunniteltu lasku, emme tiedä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Joululahjamme oli tänäkin vuonna todella mieluisa!

Aamupäivän vedellessä viimeisiään läksimme bussilla kohti Luang Prabangia. Tien varret olivat kauttaaltaan hiekkapölyn ja valtaisien hämähäkinverkkojen peitossa. Toisinaan mustia minipossuja vilisti kiiruusti tien yli. Etananvauhtinen bussimatka kesti 7 tuntia, mutta matka meni nopeasti kauniita vuoristomaisemia ihaillen. Huvitusta herätti vuoren rinteille rakennetut hökkelitalot, joilla oli ”takajalat ilmassa”. Tauoilla huomasimme, että ulkona oli oikeasti kylmä tai ainakin viileä, ehkä 10…15 astetta. Bussimatkan ehkä suurinta hupia oli, kun pohdimme mitä konkreettista asiaa tai tavaraa maailmassa on eniten. Pitkälle mutta hankalalle listalle päätyivät ainakin kivet, lehdet, hiukset, sukat ja muurahaiset. Ja oli niitä muitakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.