Filippiinit, Manila 21. – 22.1.2012
Iso karvainen käsi lentoyhtiöiden mustalla listalla komeilevalle Cebu Pacificille, joka alitti kaikki vähäisetkin odotukset saapuessaan Kalibon lentokentälle ainoastaan kolme tuntia myöhässä. Aikamme ei käynyt pitkäksi, sillä saimme kehkeytettyä härdellin tai pikemminkin pienimuotoisen palaverisession check in -tiskille.
Intensiiviseen paltsuun osallistui pariskunta Meriluoto-Hillon lisäksi Oy Cebu Pacific Ab:n henkilöstöä noin viiden virkailijan edestä. Siinä oli läppärit ja paperit levällään, kun pohdittiin tuleeko meidän maksaa pakaasit toistamiseen käteismaksukorotuksineen. Epäselvyysvyyhti aiheutui siitä, kun olimme vaihtaneet alkuperäisen lennon toiseen. Palaveri ei päättynyt rinkkamaksujen osalta eduksemme, sillä lentoyhtiö veloitti laukut ilmeisen perinteisin menoin kahdesti sakkojen kera. Lohdutuspalkintona golfmailoja ei arvinnut maksaa toistamiseen. Loogista?
Siinä samassa kiukkuspuuskassa kuittasimme myös ns. terminaalimaksun , joka on filippiiniläinen rahastussysteemi poistuttaessa mistä tahansa terminaalista. Terminaaliksi luetaan mm. bussi-, laiva- ja lentokenttäterminaalit. Terminaalimaksu kulkee lentokentillä itse asiassa nimellä palvelumaksu. Tietysti kieli poskessa tivasimme, minkälaista palvelua maksua vastaan saamme.
Maksuhärdellien jälkeen uppouduimme sudokuihin ja muihin virikkeisiin niin, että kaikki rajusti myöhässä olleen lentomme statusta koskevat kuulutuksetkin menivät vallan ohisektoriin. Jossain vaiheessa hoksasimme tilanteen, sillä muutama tuttu viinan pöhöttämä naama oli kaikonnut ympäriltä. Kipaisimme lentokentän poikki ylivoimaisesti viimeisenä koneeseen ja harmiksemme missasimme matkamme viidennettoista turvallisuusohjeistukset.
Lennon myöhästymisen ansiosta laskeuduimme Manilaan iltakymmeneltä. Kaiken kukkuraksi Sarin laukku ei koskaan tullut hihnalta. No joku mimmihän sen sitten viimein nöyrästi palautti. Ilmeisesti se oli unohtanut, millainen veska sillä oli tai jotain.
Ilta alkoi olla aika lailla paketissa. Nappasimme mittarin Victorian bussiterminaaliin, josta bussimme seuraavana aamuna lähtisi kohti Clarkin low cost -terminaalia. Taksi tietenkin kusetti ajelemalla tuplat Hillon etuläteen kartastosta väijymän optimireitin sijaan. Ei auttanut itku eikä uikutus, oli kuulemma tiesulkuja ja katutöitä ja tulleja ja muuta tukosta. Puolilta öin olimme bussiterminaalissa ja päätimme viettää yön bussiterminaalin hehkeässä Grand Prix -hostellissa.
Hotellin aulassa ramppasi monenkirjavaa sakkia. Ei tarvinnut olla Sherlock Holmes nähdäkseen, että motlassa harrastetaan pääasiassa maksullista päiväkahvihenkistä toimintaa. Hotellista sai vuokrata huoneen esimerkiksi kahdeksi tai neljäksi tunniksi. Vapaita huoneita ei juuri sillä hetkellä meille ollut, mutta jäimme mestoille notkumaan, josko huone meille vapautuisi. Meille vapautui huone heti siinä päivän ensimmäisinä tunteina ja pääsimme tositoimiin. Eli pesemään hampaat ja piipahtamaan höyhensaarille.
Hotellin gourmet-aamiainen koostui riisistä, pekoninpalasesta ja paistetusta kananmunasta, joka oli maustettu kanamunankuorisattumilla. Palan painikkeeksi saimme nauttia kitkerät automaattikaffet. NAM! Masut pullollaan siirsimme romppeemme terminaalin puolelle. Ostimme kauas Dagupaniin menevään bussiin tiketit, joten olisi suotavaa muistaa hypätä siinä parin tunnin kohdalle eli Clarkissa pois.
Bussimatka sujui mukavissa tunnelmissa pääasiassa Modern Talking -henkisesti kasarimusiikin tahtiin. Alasinluuta hyväilevän hittimusiikkitarjoilun lisäksi merkittävää oli myös se, että bussi mainosti maksutonta WiFi-palvelua: aika huomion arvoista ottaen huomioon, että tähän edes kehittyneimmissä valtioissa ei ole järin hyvin päästy. WiFihän ei meidän puhelimissa toiminut, mutta vikahan saattaa olla nokialaisissa tai omenassa…
Busseissa kävi myös hop in hop off -periaatteella myyjiä kaupittelemassa juomia sun muuta sipselöä. Päätimme kokeilla paikallisia itse tehtyjä naasseja … öö paperilta maistuvien hötökoostumuskarkkien makua voisi vielä vähän kehitellä johonkin suuntaan.
Manilan syvällinen tarkastelu jäi meiltä tällä retkellä tekemättä. Ihan näin pintapuolisesti raapaistuna päällimmäisenä mieleen jäi kivan näköiset hienoiksi tuunatut tukutuku-bussit, suurkaupungin vilinä ja loputon likaisuus. Tuskin palaamme, etenkin jos vaakalaudalla on Filien upeat saaret rantoineen, leppeät ihmiset ja lungi meininki. Never say never!!
