Kohti riippumattoriippuvuutta

Indonesia, Bali, Kuta Beach 27. – 28.2.2012

Koska emme olleet hankkineet ennakkoon minkäänlaista maailmanympärimatkaamiseen soveltuvaa lentopakettia, oli meidän sangen helppo venytellä ja vanutella aikatauluja mielin määrin. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Alun alkujaan tarkoituksenamme oli nimittäin jakaa yhdeksän kuukauden aikabudjetti palttiarallaa fifty-sixty Aasian ja latinalaisen Amerikan kesken, mutta tässä vaiheessa pelkkää Aasiaa oli koluttu jo lähemmäs viisi kuukautta.

Bunakenilla jäimme niin vahvasti riippumattokoukkuun, että päätimme nipistää vielä muutaman viikon Etelä-Amerikalle pyhitetystä ajasta lämpöiselle Aasialle. Emme vain kerta kaikkiaan raaskineet lähteä eteenpäin. Käytännössä orastava roikkumattoaddiktio tarkoitti, että muutaman aurinkoenergialla ladatun rantaviikon jälkeen Australia pitäisi vilkaista viikossa, mikä on tietenkin täysin tolkkua vailla oleva ajatus.

Balille ja Kuta Beachille jouduimme puolivahingossa, mutta ainoastaan logistisista syistä läpikulkumielessä. Kuta Beachiltahan tosiaan löytyy vino pino houkutuksia eli toinen toistaan menokkaampaa mestaa pistää kuula avaratilaiseen juntturaan. Sarin havaintojen mukaan Kuta on muuttunut hurjasti viime vuosina jo ennestään kiitettävän vilkkaasta meiningistä. Surffipuotien määrä ja koko on moninkertaistunut. Sähköä tai jotain muuta stimulanttia suonissa sykkivien hyvännäköisten bilehileiden täyttämä muurahaispesä on syventänyt mainettaan kyltymättömästi bailunälkäisen kansan kiimaisena temmellyskenttänä, joka ammentaa sumeaa liike-energiaansa pääasiassa happy hourien erehtymättömästä alkuvoimasta. Kai siellä jossain edelleen surfataan.

Ei mitää suppilovahveroita

No, kreisibailaushan ei ole missään nimessä näin varttuneille enää se kaikkein soveltuvin rentoutumismuoto. Päädyimme riippumattokaupan, matkatoimiston ja parin törpöllisen kautta pehmeille pumpuliunille. Halusimmehan olla hyvin levänneitä ennen kuin virittäisimme Gilillä hammokit rantapuuhun.

Mattokauppa

Leave a Reply

Your email address will not be published.