Pulahdus paratiisiin

Malesia, Pulau Tioman 5.-13.10.2011

Sri Lankan kohtalaisen nopeatempoinen viiden päivän road trippi johti vääjäämättömästi tilanteeseen, että olimme loman tarpeessa. Lentomme oli Colombosta Malesian Kuala Lumpuriin, jonka kiivaasta kaupunkihulinasta kaipasimme mitä pikimmiten jonnekin taivaallisen rauhan paratiisiin kirkkaiden vesien ja aurinkoisten rantojen äärelle. Arvelimme, että Malesian itärannikolta löytyvä Tiomanin saari saattaisi tarjota ensihätään kaiken tarvitsemamme.

Kuala Lumpurissa tahtomattamme harrastetun ylimääräisen joukkoliikennejärjestelmän testauksen ja kaupunkisuunnistuksen jäljiltä saimme hilattua matkanteosta uupuneet olemuksemme uuteen terminaaliin ja Mersingin yöbussiin, joka olikin melkoinen elämys. Yöbussissa ei muutamista viskimoukuista huolimatta kyetty nukkumaan juuri silmällistäkään – tästä piti ansiokkaasti huolta nilkka suorana sysipimeää möykkyistä tiestöä niellyt bussikuski ja äärichilliin asentoon säädetty ilmastointi. Kuuden tunnin höykytyksen jälkeen kello 5.30 pääsimme vihdoin haukkomaan aamunraikasta lämmintä meri-ilmaa ja repimään romppeitamme bussin mahasta Mersingin aution bussiterminaalin lattialle. Hauska kokemus.

Saimme hankittua vaivatta liput Mersingistä Tiomanin saarelle kulkevaan lauttaan, jonka lähtöön oli muutama tunti. Tutustuimme rannassa ranskalaisromanialaiseen pariskuntaan. Heidän kahden viikon mittaisen loman reittisuunnitelma vaikutti meidän tiimalasin läpi tihrustettuna äärimmäisen hengästyttävältä, sillä elintärkeistä lepohetkistä ei ollut tietoakaan. Ranskalaisen kundin englanti oli muuten yksi helpoimpia kuullunymmärtämistehtäviä, esim. sanan ”hour” ääntäminen…

Hyppäsimme aamun ensimmäiseen lauttaan, joka oli melkoisella moottolin jylinällä varustettu alus. Purtilo kyyditsi meitä pari tuntia kohti saaren ensimmäistä satamaa Tiomanilla. Olimme niin väsyneitä, että nukuimme lähestulkoon koko matkan. Unentokkurassa koetimme pohtia, missä jäädä pois. Tiesimme huterasti, että vaihtoehtoisia satamia Tiomanilla on noin puolenkymmentä. Päätimme ex tempore hypätä luonnollisestikin siellä pois, missä laivasta jää vähiten ihmisiä. Kyseisellä valintastrategialla jäimme laivasta sitten pahnan pohjimmaisessa kyläpahasessa eli Salangissa. Saaren pohjoisin kylänen vaikutti kuitenkin oivalta täydelliseen erakoitumiseen eli fiiliskäyrä alkoi nousta todella hyvällä kulmakertoimella.

Salangissa oli pitkä laituri ja rannalla muutamia pikku tönöjä. Menimme kamoinemme kahvilaan ihmettelemään tilannetta ja syömään aamupalaa. Sari kävi tutkailemassa mökkitarjontaa, mikä ei ensi silmäyksellä ilahduttanut saati liiemmin vakuuttanut. Ei mitään bungaloweja, vaan todellisia leikkimökkejä. Otettiin lopulta mökki, joka oli rannan viimeinen ja vähän ylempänä viidakon reunassa. Yö maksoi huikeat 8 euroa. Illalla nautimme mökin pikkuterassilla KL:n kentältä hankittua whiskya ja giniä. Tunnelma oli todella miellyttävä, romanttinen ja kaikkea ihkua.

Tioman oli muutenkin äärimmäisen letkeä mesta, sillä juurikaan mitään järin aktiiviseen tekemiseen houkuttelevaa toimintaa ei ollut ihan heti tarjolla. Tiomanilla oli lisäksi sadekausi alkamassa, mistä syystä paikkoja alettiin hiljalleen laittaa talviteloille. Yleensä saaren vetonaulat suljetaankin lokakuusta tammikuuhun, koska turisteja ei käy. Nyt satoi jo öisin, mutta se ei meitä juuri haitannut. Lisäksi päivävierailut saaren muihin kyliin onnistuu ainoastaan verrattain hintavilla venetakseilla, sillä kyliä toisiinsa kytkevää tiestöä saarella ei juuri ole.

Pysyttelimme ensimmäiset pari päivää koko lailla energiapotentiaalin minimissä. Päivätoimiin kuului peruslunki loikoilu aurinkoisella rannallamme, lukeminen riippumatossa, snorklailu, aamulenkit rannalla, hitaat heräämiset, pitkän aamiaisen nauttiminen varpaat upotettuna lämpimään hiekkaan, pikkutissuttelu iltasella ja pupelinpehmeät pumpuliyöunet. Alkoikin hiljalleen tuntua siltä, että kellonaika, viikonpäivät ja päivämäärät menettävät merkityksensä. Oli vain laiskanpulskeiden päivien valumista toiseen ja tyhjin ajatuksin irtaantumista täydellisesti uutistulvasta, kännykästä, naamakirjoista ja muista turhakkeista. Se on hyvä tunne, jonka toki tuleekin olla saavutettavissa tällaisella matkalla.

Saaren eläimistön touhuja oli mukava seurailla. Mökin terassilta tutkailimme usein naapurimetsässä vilisevien apinoiden aktiivisia puuhasteluja. Kädelliset tulivat rantapuistikkoon kerran päivässä noin kahden aikaan syömään isolla tohinalla. Osa loikki puissa, niin että ryminä vain kävi ja osa tyytyi nakertelemaan hedelmiä. Suurta huvia niille ronteille oli kookospähkinöiden ja muiden isojen hedelmien heittely korkealta puista suoraan mökkimme katolle, joka nyt sattui olemaan peltiä.. Myös gekkoja oli runsaasti ja niiden seuraaminen oli iltaisin hyvää viihdettä. Terassin valo houkutteli gekot syömään hyönteisiä. Lyötiin vetoja, millaisia perhosia, hämähäkkejä jne. gekko pystyy pyydystämään ja ahmaisemaan kitusiinsa.

Salangissa oli huikea määrä kissoja, muttei nähty ainuttakaan koiraa. Kissat olivat kaikenvärisiä ja -kokoisia, ja ne olivat järjestäen pekkatöpöhäntiä. Syytä ei oikein keksitty, mihin olivat hännät jääneet, lienee tiomanilaisen kissarodun uljas uppsalalainen erityispiirre. Sari yritti parhaansa mukaan pulskistuttaa paikallista kissakantaa. Kun kaupasta ostetut kuivakat keksit eivät kateille kelvanneet, valui rannalla nautittu kalaillallinen usein kuin huomaamatta pöydän alle parempiin suihin. Kerran reviiritaistelusta juuri ja juuri selvinnyt kissa sai kalantähteistä rakennetut tarpeelliset eväät parantumiseen, mistä Sarille jäi nälän lisäksi hyvä mieli. Yksikään baarien työntekijöistä ei näyttänyt kattien ruokintaa vastustavan ja näyttikin, että Tiomanilla paikallisväestö asustelee sulassa symbioosissa eläinkunnan kanssa ja toisin päin.

Saarella oli myös paljon liskoja, osa melkoisia jötkäleitä. Eräs baarimikko kertoi, että aiemmin näkemämme parimetrinen lisko on nimetty Tonyksi tai oikeastaan Betonyksi, koska kyseinen vanttera yksilö on kaivanut rannan ainoan kävelykadun alle kuoppia, jossa pesii ja hautoo muniaan. Tonyn alati jatkuva monttujen kaivelu on johtanut siihen, että kyseinen tie on sortunut useaan otteeseen. Eräskin kauppa on joutunut määräajoin uusimaan betonilattiansa, koska kaupan lattia on romahtanut Tonyn tekosista :)

Vaikka asumuksemme oli varsin vaatimaton, oli se tavallaan aika kotoisa. Kodikkuuden illuusiota tosin hieman nakersi hiiri, joka tutkaili tavaroitamme öisin vilistäen välillä vinhasti pitkin tyynyjä. Sarin golfbägin taskkuihin siimahäntä sai järsityksi lukuisia reikiä irrallisten makupalojen toivossa. Iltojen perusrutiineihin kuuluikin, että koitimme tilkkiä hökkelistä kaikkia mahdollisia potentiaalisia hiiren mentäviä käytäviä. Tässä onnistuimme ilmeisesti vasta lähtöä edeltävänä iltana, koska viimeisenä yönä ei pirulaisen vipellystä enää kuulunut. Manasimme hiirien kohdalla paikallisten kissojen saamattomuutta tai sitä, että turistit ruokkivat niitä niin hyvin että metsästysvietti ja -taidot ovat kadonneet..

Eivätkä kotieläimet hiirulaiseen loppuneet. Hillon ajaessa yhtenä aamuna partaa lavuaarin poistovesiputkesta putkahti kylppärin lattialle kunnon sammakko! Saimme vietyä ihmeissään ja hädissään olleen kermitin ulos, pestyä partavaahdosta ja päästettyä vapauteen. Parin päivän kuluttua tuli vielä toinenkin sammakko samalla kuviolla. Tai sitten se oli se sama, jolla oli lyhyt mutta huono muisti..

Viihdyimme Salangissa viisi vuorokautta, jona aikana elonmerkkiviisari hieman oikeastaan värähti havaittavasti vain pariin otteeseen kun Kari kävi kertaalleen verestämässä sukellustaitojaan ja yhtenä päivänä tehtiin venereissu saaren ympäri. Speed boat -matka oli mukeva. Muutaman kerran stopattiin lahden poukamaan snorklaamaan – viimeisellä kerralla satuimme näkemään onnekkaasti kolme pientä haita, vaikkakin ne olivat 5 – 10 metrin päässä. Matkalla pysähdyttiin myös vesiputoukselle, jossa Hillon piti käydä jälleen vilvoittamassa punahehkuista olotilaansa.

Salang taisi olla paikkana kummallekin mieluisa ja rannalla tajusimme, että (suur)kaupunkilomailu ei todellakaan ole meidän juttu. Luonnossa ja veden äärellä on todella mahtavaa olla. Olemisen mukavuutta lisäsi vielä naapurissamme asustellut ekstrovertti slovakki, joka oli saapunut pari vuotta sitten Malesiaan töihin ja tullut nyt lataamaan muutamaksi päiväksi työkiireiden tyhjentämiä akkuja. Martin oli todella iloista ja mukavaa seuraa, ja hän kutsuikin meidät kyläilemään luokseen Kuala Lumpuriin.

Martinilta löytyi myös pomminvarma tieto, että Tiomanilla on golfkenttä! Tästä olimme olleet autuaan tietämättömiä, mutta malttamattomina päätimme ottaa asiasta selvää. Tilattiin venetaksi Berjayaan seuraavaksi aamuksi. Startattiin varhain aamusta ja pienellä golfkamoja täyteen ahdetulla prutkulla olikin kunnon tyrskyissä oikein kivaa veneillä puolisen tuntia.

Rantauduttuamme Berjayaan huomasimme, että ”kylähän” on valtaisa ja upea golfresort kymmenine luksustason bungaloweineen. Kävimme runsaalla ökyaamiaisella ja pelasimme hienon rundin. Tulos ei ollut häävi, mutta olimme lähestulkoon ainoat pelaajat, joten ehdimme ottaa aikamme ja pitää kentällä hauskaa. Illalla palasimme veneellä takaisin omaan idylliseen kyläämme ja hiirihärdellien jälkeen puolillaan vitsailtiin, että joskus vielä tullaan golfkeitaaseen. Pärekaton kulotukseen herkkyydeltään verrattavissa oleva spekulointi karkasikin sitten oikein perinteikkäällä tavalla lapasesta eli samana iltana varattiin Berjayan resorttiin seuraavat kolme yötä.. ja siitähän maksoi-mitä-maksoi -lietsottu tunnelma vasta nousi entisestään!

Viiden Salangissa vietetyn sniiduilupäivän jälkeen nostimme kertaheitolla lukuisillä pykälillä tasoa muuttamalla siis Berjayan golresorttiin. Hinta oli vähän Salangia kalliimpi (öh, noin nelinkertainen…), mutta hetkellinen luksuksen ammentaminen tuntui olevan juurikin siinä kohtaa sen arvoista. Asiaan kuuluvasti resortista löytyi uima-altaat ja vaatekokoihin vaikuttaneet kaksi illallista ja runsaat aamupalat. LVI-olosuhteita osasi taas arvostaa hiirikämpän jälkeen.

Berjayassa pelasimme kolme kierrosta vaihtelevalla menestyksellä. Kenttä oli kyllä upea eikä muita pelaajia ollut häiritsemässä meitä emmekä me muita.. Oli mageeta käydä kesken kierroksen meressä uimassa, draivata huonokuntoisia löytöpalloja korkealta kalliolta merelle, ajella golfautolla kesken rundin bungalowillemme napostelemaan aamupalalta pöllittyjä eväitä ja ottaa vähän peliä rentouttavaa gintonicia. Se tuntui taas olevan hyvin ansaittua elämää!

Summa summarum: Tioman oli ihana paikka mahtavine rantoineen, koralleineen, malesialaisine keittiöineen, golfkenttineen, kissoineen, hiirineen, sammakkoineen, haineen, liskoineen, apinoineen ja tietysti koko kattaus hyvässä seurassa nautittuna. Täydellinen ”lomalta loma”, kuten reilua viikkoa kutsuimme.

848 Replies to “Pulahdus paratiisiin”

  1. Hei mä tiedän mä tiedän!! Arvaan että Tiomanin vallitseva uskonto on islaminusko ja siksi siellä ei oo koiria. Näin muistelen joskus kuulleeni ainakin, että koirat on muslimeilla jotenkin nounou. Ja ne töpöhännät vaan on ja on aina ollut, tai ainakin kauan, eli niitä ei minkään uskonnon takia tarkoituksella katkota. Kai.

    p.s. Jäikö villasukat muka kotiin?! (yöbussi & ilmastointi)

Leave a Reply

Your email address will not be published.