Johor Bahru 13.-20.10.2011
Tiomanin viiden tähden luksusloma oli lusittu ja oli aika vaihtaa takaisin perusteemaan eli on the road again. Tarkoituksena oli valutella hissuksiin kohti Singaporea golfviheriöt edelleen tiukasti etukiikarissa. Koska takana oli muutaman päivän intensiivinen golfputki, totesimme että tuleva viikonloppu pyhitetään muille riennoille ja tietty reissun jatkosuunnittelulle.
Skannasimme lämmittelyporttina Singaporeen soveltuvia mestoja Malesian niemimaan eteläisestä kärjestä. Ylimalkaisen karttatarkastelun perusteella arvoimme lyhyen lännältä listalta seuraavaksi kohteeksemme Johor Bahrun, joka on 1,7 miljoonan asukkaan voimin sykkivä Malesian toiseksi suurin kaupunki. Ensisijaisesti teollisuuskaupunkina tunnustettu JB sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Singaporesta ja on kytketty piiiitkällä sillalla äveriääseen saarivaltioon. Pikkukylä rannalla -toivekriteeri ei tässä kohdin siis ihan toteutunut..
Tiomanilta hyppäsimme perjantai-illan viimeiseen lauttaan takaisin isolle maalle. Ruuhemme lipuikin palttiarallaa iltaysin maissa tuttuun Mersingin satamaan, josta tavoitteena oli vaihtaa illan myöhäisimpään bussiin kohti manner-Malesian eteläisintä kärkeä eli Johor Bahrua. Vaihtomarginaali oli turvalliset kolmisen tuntia, mitä emme kuitenkaan halunneet haaskata väijyäksemme tyhjän pantteina pulskan kilometrin päässä lauttaterminaalista ja keskellä ei-mitään sijaitsevalla bussiasemalla. Reissukokemusten perusteella kuitenkin tiesimme, että ellei haluta ohraisesti käyvän, olisi paikkaliput linjuriin syytä hankkia ennemmin kuin myöhässä.
Rannan varjoista seuraamme imeytyi saksalainen kaljalle haiseva heppu, joka oli vastaavissa aikeissa eli metsästämässä tikettejä Kuala Lumpurin yöbussiin. Sari jäi pakaasien kanssa baariin ja Hillo heppuineen lähti taksilla tiedustelemaan dösälippuja. Taksikuski (rotulajina kaikkien huijarien kantaolento, latinaksi ukotus ukotus) painotti, että liput saa asemalta jo hankituksi. No kaikkien yllätykseksi lippuluukut eivät olleetkaan vielä avoinna, joten kundit palasivat luu kädessä takaisin. Samainen kaupungin ainoalta taksisuharilta vaikuttava sänkinaama kehtasi ystävällisesti vielä tarjoutua myymään kyydityspalveluitaan heti kohta puolentoista tunnin kuluttua, kun lippuluukut sitten oikeasti aukesivat. Saimme liput hankituksi pari minuuttia ennen bussin lähtöaikaa ja ilontäyteisen lähdön huumassa alustavasti sovimme, että ilmoittelemamme myöhemmin liikkeistämme Melbournessa asuvalle saksalaiselle.
Yöbussissa oli jälleen erinomaisen jäätävä meininki ja toppatakkeja tuli ikävä. Muhkuraista matkaa taitettiin muutama tunti, kunnes saavuimme puolen yön maissa Johor Bahruun Larkinin bussiasemalle. Heivasimme kapsäkkimme autosta ja samoin tein tuli kaikkea muuta kuin kodikas olo. Olimme vain vaivoin ehtineet ulos bussista, kun jo joku epämääräinen partakermitti oli jo tarrautunut iltaväsyneisiin ja epätietoisiin olemuksiimme. Hetken jo tuntui kun olisimme saapuneet takaisin Intiaan.
Pääsimme riivaajista eroon ja koetimme bongata raivokkaasti taksia päästäksemme hotellille nukkumaan. Takseja Malesiasta löytyy joka lähtöön ja kaikkina aikoina – on virallisia ja epävirallisia, oikeita ja vääriä, juusto katolla ja ilman, mopoja, tuk tukkeja ja vaikka mitä virityksiä näiden väliltä. Myös matkojen hinnoittelussa on käytössä yhtä värikäs skaala ja yleisesti ottaen taksit ovat juurikin niitä, joissa epävarmaa valkonaamaturistia viedään isoimmin pullakahveelle. Malesiassa voi toki yrittää pyytää taksikuskia laittamaan mittaria päälle, jolloin matkasta muodostunee asiakkaalle etuisin. Kalvakka länkkäri tässä ei juuri koskaan onnistu eli jokin sopivalta kuulostava hinta on lyötävä kiinni ennen takaistuimille asettumista.
Saimme allemme bussiasemalta tilataksin ilman sen mittavampaa kilpailutuskierrosta ja tällä kertaa kuskimme jopa lupasi vastoin ennakkoasetelmia kytkeä mittarin päälle. Saimme matkalle lauman stibluja messiin – kuski otti näet kaikki kolme lastaan mukaan yötöihin. Mukelot touhusivat etupenkillä sulassa sovussa eli siltä osin isukin lapsenvaihtivuoro meni varmaan ihan mallikkaasti. Toki turvavyöt ja istuimet loistivat maan tavoin poissaolollaan. Ja tulihan meiltä lopulta vielä veloitetuksi pyytämättä ja yllätyksenä jokaisesta laukusta muutama extrarinkula. On ne kyllä kekseliäitä!
Aamulla heräsimme Johor Bahrun keskustassa sijaitsevasta modernia sisustustyyliä huokuvasta Citrus-hotellista. Tsekkasimme perusfaktat kaupungista. Turismi on teollisuuden ohella keskeinen tulonlähde kaupungille, johon etenkin Singaporesta saapuu paljon viikonlopputuristeja. Eikä ihme, sillä hintataso on Singaporea tuntuvasti edullisempi. Esimerkiksi tupangiaskin saa sekä JB:sta että Singaporesta 10 paikallisella ränkylällä – tosin Malesian ringgit on vain 40 % Singaporen dollarista, joita puolestaan saa yhden 60 sentillä. Valuutanvaihto ja päässälaskurumba on reissun päällä toki aina juurikin näin sekavaa. Laskuharjoitteluna kyseinen esimerkki soveltuu kuitenkin oivallisesti lyhyen matematiikan yo-kokeen avaavaksi Muodosta annetuista lähtöarvoista valuuttojen väliset kurssit -tehtäväksi :)
Vietimme viikonlopun letkeän leppoisaa kaupunkielämää eli shoppailua ja hengailua. Pistäydyimme toisena iltana paikallisen intialaisväestön juhlissa, jossa musiikki raikasi ja tulihan siinä joku naisten suosima hennakorukin otettua Sarille. Illan päätteeksi nautimme romanttisesti kanahampparit kadulla olevasta rähjäisestä kojusta.
Taustalla rytkyttänyt syy Johor Bahruun tuloomme oli tieto siitä, että kaupunki lähitienoineen on golffarin vihreä mekka syvällä kumarruksella. Keskustan reunamilla lymyää kolmisenkymmentä hyvänlaatuista golfkenttää, joilla hintataso on 20–30 euroa/kierros. Johor Bahrun etäispesäkkeistä lupaavimmilta vaikutti pikkukylä nimeltä Kulai, joka sijaitsee junaradan varressa noin 40 kilometriä JB:sta luoteeseen.
Kävimmekin JB:n uuden karheassa joukkoliikenneterminaalissa setvimässä Kulain juna- ja bussiyhteyksien hinta- ja aikataulutietoja, koska molempia oli hyvin tarjolla. Neljän peninkulman matka kestää junalla 1,5 tuntia eli raideliikenteen keskinopeudeksi muodostuu huimat 27 km/h.. Junaliputkin olivat täkäläisittäin kalliit – niistä köyhdyttiin noin 11 ringittiä (~ 2,6 euroa). Valitsimme jostain ihmeen syystä hitaamman, matkustusmukavuudeltaan epämiellyttävämmän ja kalliimman liikennemuodon eli junan.
Malesiassa on muutenkin varsin epämääräisesti toimivat juna- ja bussiyhteydet, joista ei tietenkään löydy minkäänlaista tietoa netistä. Maastosta löytyy kuitenkin hyvää misinformaatiota, sillä esimerkiksi ns. bussipysäkit näyttivät toimivan pääpiirteisesti niin, että ihmisiä kokoontuu hiljalleen jonnekin, minne bussi sitten saattaa pysähtyä. Ihan loogista kyllä tietyllä tavalla ajateltuna.
Kulai
Onneksemme JB:n juna-asema sijaitsee kivenheiton päässä hotelliltamme, joten roudasimme sunnuntaiaamuna kamaröykkiömme apostolinkyydillä hyvissä ajoin suoraan terminaaliin. Junaliikenteen jännittävänä erityispiirteenä on myös se, että lipun paikallisjunaan voi hankkia vasta matkustuspäivänä.
Saimme ostettua junaliput ja asetuimme tukevasti viileään odotustilaan väijyyn. Viitisen minuuttia ennen junan aikataulunmukaista lähtöaikaa varmistelimme vieressä istuskelevalta sedältä, että kulkeekohan juna ajallaan. Setä repeili leveään nauruun ja tokaisi, että Malesian junaliikenteelle ei kannata asettaa kovin suuria odotuksia. Keskustelumme ajautui golffiin, sillä mies ilmoitti mailarepertuaarimme havaittuaan olevansa Kulaissa erään golfkerhon jäsen. Golfia hän ei tosin pelaa lainkaan, vaan käy jätkien kanssa klubilla pelkästään kaljalla, sillä Malesiassa olutravintelit eivät ole mitenään tavanomainen osa kaupunkikuvaa. Veikkasimme, että vaimo ei ollut harrastuksen todellisesta laadusta välttämättä täysin tietoinen.
Noin puolen tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen junamme vihdoin saapui Singaporen suunnasta asemalle ja meidät johdatettiin odotuskopista lippujen tarkastuksen kautta lähtölaiturille. Asemalla junalle annettiin vihreä merkkivalo taskulampulla. Junassa liput tarkastettiin uudestaan. Liput tarkastettiin myös ohitettujen asemien jälkeen uudestaan. Toiminta näytti päällisin puolin jokseenkin alkeelliselta, mutta kokonaisuudessaan näennäispuuhastelulla lienee erinomaisen hyvä työllistävä vaikutus.
Tunnin täristelyn jälkeen kulahtanut junamme saapui Kulaihin. Kaupungin karttoihin emme olleet tietenkään ehtineet tutustua, mutta hotellin olimme ihme ja kumma saaneet varatuksi. Asetuimme ensimmäiseen risteykseen bongaamaan takseja tai oikeammin Sari asetettiin houkutuslinnuksi. Kysyimme kolmelta taksilta kyytiä U & Me -hotelliimme, mutta kukaan ei suostunut ottamaan meitä kyytiin. Toki se saattoi kiikastaa myös siitä, että Sari kävi kyselemässä keskellä päivää kuskeilta ” U and Me, Hotel?”.
Eräs paikallisbussi kuitenkin pysähtyi aikamme viittilöityämme kohdallemme (ei pysäkkiä) ja kuski kyseli, mihin olemme pyrkimässä. Loikkasimme välittömästi paikkurin kyytiin ja kuski pysäytti ystävällisesti hotellimme kohdalla rampille (ei pysäkkiä). Tässä kohtaa suorastaan ihailimme Malesian julkisen liikenteen joustavaa bussipysäkitöntä toimintatapaa.
Maanantaiaamuna suuntasimme into piukeana kohti viikon ensimmäistä golfkenttää, IOI Palm Villa Resortia. Pientä alkuhärdelliä tosin syntyi, kun Hillo oli unohtanut lähtötohinoissaan gloffikengät kämpille. Kentällä on kuitenkin satapäin väkeä hommissa, ja yksi vartija sitten heittikin pikaisen kengänhakureissun kiitospalkalla. Ennen tiiausaikaa ehdimme tutustua kentän startteriin Aliin, joka lyöttäytyi vielä ensimmäisen kierroksemme loppuun kuokkimaan kanssamme kentän sametinpehmeää nurmea. Illalla ruuanhakureissulla tutustuimme Sri Lankalaiseen kauppiaaseen, jolla oli myös Kanadan kansalaisuus. Kaveri oli ihan tohkeissaan, kun näki valkonaamoja tiskin takana.
Seuraavana aamuna kävimme Alin vapaapäivänä pelaamassa kauempana Kulaista golflegendojen Jack Nicklausin ja Arnold Palmerin suunnittelemalla kentällä. Saatiin kyyti Alin kaverilta, koska Ali oli menettänyt ajokorttinsa 8 vuodeksi ollessaan mukana syyttömättömänä osapuolena liikenneturmassa muutama vuosi sitten.
Parin yön jälkeen vaihdoimme hotellia vielä lähemmäksi golfkenttää, jonne pystyimme aamuisin kävelemään majapaikasta. Kyseinen motelli lähestyikin jo sitten reissun edullisinta majoitetta, eikä syyttä. Yhtenä päivänä poliisijoukkiot tekivät rynnäkön erääseen hotellihuoneeseen, koska eräällä muslimimiehellä epäiltiin olevan ns. sexual affair vieraan naisen kanssa. Suvun miehet olivat myös mukana äimistelemässä härdelliä.
Muuten viikko meni kohtuu letkeissä tunnelmissa Alin kenttäsuosituksia golfaten. Viimeisenä iltana Ali vei meidät paikallisille markkinoille hämmästelemään halvan roinan ja ruuan hulinaa. Syötiin makoisat kanavartaat, vaihdettiin sähköpostiosoitteet ja hyvästeltiin Kulai.
