Bangkok 17.-19.11.2011
Lyhyenlännän Ao Nangin visiitin jälkeen pätkäytimme torstaina AirAsian päiväkoneella tunnin siipaleen Krabilta Bangkokiin. Agendalla oli Annen saattaminen kotomatkalle ja Hillolle uuden karhean passin hommaaminen rikkoutuneen tilalle. Heikki, Tuula ja Jukka jäivät Krabille vielä pariksi päiväksi syventämään rentousastetta.
Bangkokin tulvatilanteesta meillä oli melkoisen ristiriitaista informaatiota. Tietenkin otimme viranomaistiedotteet ja uutisoinnin kaikkine vivahteineen tosissaan, ellei jopa vakavasti. Erikokoisten tiedon murusten perusteella lopulta päätimme vekslata Bankkarin keskustan kivan kattouima-allashotellin lentokentän kupeen perushuoneeseen. Lentokoneesta käsin tehty okulaarinen tarkastelu näytti, että kyllä vesi oli korkealla eli arvelimme tehneemme oikean ratkaisun hotellin vaihtamisen suhteen.
Virhe. Pääkallonpaikalla selvisi, että tulvauutisointi oli ollut jokseenkin yliammuttua eivätkä uhkakuvat vastanneet todellisuutta ainakaan Bangkokin kaupallisessa keskustassa. Joen itäpuolinen alue oli kolmisen kymmentä kilometriä aina lentokentälle saakka rutikuivaa kuin kouluhistoria. Hiekkasäkkejä oli kyllä pinoiltu ja viritelty sinne sun tänne ja kauppiaat olivat säntillisesti varautuneet veden nousuun muuraamalla ovilleen suojamuureja, mutta suurin vaaramomentti oli selvästi ohi eikä sekasortoista luonnonkatastrofia ollut mailla halmeilla. Kauppojen hyllyillä oli vesipulloja ja ihan kaikkea muutakin. Mitä nyt osa joen toisella puolella asuvista sabotoi tulvavalleja raukkamaisena vastalauseena, koska kokivat saaneensa tulvasuojelutoimissa epäoikeudenmukaista kohtelua. Ja näin itse asiassa olikin, mutta jotain on viranomaistenkin kai priorisoitava.
Ensimmäisenä iltana karautettiin kumijalalla ytimeen. Tai ei me mihinkään ytimeen menty, kun taksikuski jätti meidät noin puoleen väliin väittäen että perillä ollaan. Siinä sitten taas ihmeteltiin suunnistaja etunenässä että kun ei kartta täsmää. Taas kuskattiin hyväuskoista suomituristia kuin laskiämpäriä. Käytiin pudottamassa ostarilla sushit tuulensuojaan ja siitä sitten häntä koipien välissä takaisin kämpille.
Hillo halusi valmistautua seuraavan päivän passinhakureissuun siinä määrin huolellisesti, että katsoi tarpeelliseksi käydä vielä illan kähmyssä siivoamassa kuontaloaan parturissa. Puoliboheemiksi venähtänyt reissutukka sai luvan pudota lattialle. Uuteen passikuvaan haettiin lyhyttä kesämallia. Trendiparturi ei kuitenkaan suostunut leikkaamaan koneella lyhyeksi, sillä jokin tasoraja kuulemma piti säilyttää ja kun joku saattoi nähdä liikkeeseen sisälle. Saksilyhyeksi kynimiseen oli siis tyytyminen. Tukanlähdön hinta oli pari euroa. Samalla karvarivisiitillä nähtiin ote myös erään katukeittiön tiskausprosessista. Olisi voinut jäädä näkemättä..
Perjantaiaamu valkeni hyväntuulisesti ja olimme toiveikkaina, että passiasia saadaan tänään hoidettua kunnialla. Lähdimme Sarin kanssa matkaamaan jo kasin maissa aamulla Suomen suurlähetystöön. Aamuruuhkissa 35 kilometrin matkaan paloi lähes puolitoista tuntia. Lähetystö löytyi kivuttomasti. Sisällä oli täydessä käynnissä vesihuoltoralli eli liuta ukkoja täydensi ketjussa rakennuksen vesivarastoja. Hetken näyttikin siltä, että kriisin keskellä tässä vielä elellään.
Lähetystössä ei ollut jonoa ja pian Kari saikin tuupattua tarvittavat hakemukset luukusta sisään. Maailmankaikkeuden heikoimmalla artikulaatiolla varustettu puhetykki molkotti, että palatkaa iltapäivällä ennen lähetystön sulkemisaikaa hakemaan uutukaista vuoden väliaikaispassia. Helppoa kuin heinänteko, hyvä Suomi!
Juuri tästä hetkestä alkoi muutaman tunnin kestävä syvästressitila, joka olisi saanut olla tulematta. Ensiksikin meinattiin heti kärkeen myöhästyä kello kahden takarajasta, kun koitettiin optimoida väliaika täyteen erinäistä ohjelmistoa. Ensiksi selviydyttiin tuktukien kytkykaupasta, aivan pienten koiranpentujen juotosta pääkadulla minkä lisäksi olimme vielä sudennälkäisinä aamupalassa vähän liian tiukkaan kiinni ja lopulta puolentoista kilometrin matkaan tärveltyi taksilla pulska puoli tuntia. Lähetystön mammat olivat perjantain kunniaksi pistäneet konttorin jo pimiäksi ja huikkailivat siinä hyviä viikonloppuja kun Hillo syöksyi karmit kaulassa viime hetkellä sisään.
Uudenkarhea passi kouraan ja hyvänolontunne valtasi mielen hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Lärpäkkeeseen piti nimittäin vielä saman päivän aikana hakea uusi oleskeluleima toisella puolen keskustaa sijaitsevasta maahanmuuttovirastosta. Muussa tapauksessa tulisi tehtäväksi ylimääräinen reissu Pattikselta Bangkkariin, mikä ei oikein istunut meidän pirtaan. Saatteeksi ja leimasouvin öljyämiseksi Hillo sai uuden passin siirtopaperin, jossa selostettiin että miehen dokumentit on päivitetty asiaankuuluvasti.
Hillo asensi taksamittaria taas alleen eli suuntaus iltapäiväruuhkan syvimpään olemukseen kohti mamuvirastoa. Ratinpyörittäjäksi sattui seniili homekorva, joka ei hataran verkkaalta ajoltaan löytänyt matolaatikostaan kakkosvaihdetta suurempaa pykälää. Fossiili kuitenkin taitoi kuin ihmeen kaupalla viimein tulvien vuoksi uusiin tiloihin muuttaneeseen immigraatiovirastoon, jonka sulkemisaikaan oli vajaat pari tuntia. Hillo löysi hetken päästä itsensä muutaman sadan muun oleskelulupa-asian kanssa tuskailevan seasta. Tulvathan olivat sotkeneet immeisen jos toisenkin reissusuunnitelmat ja viisumit olivat siten monella paukkuneen pitkäksi. Ensimmäisellä luukulla hyvässä rasvassa olleet viikset mumisivat, että ei muuta kuin poikaa rajalle ja uutta leimaa passiin. Sillä siitä selviää.
Tähän suoraviivaiseen kehotukseen ei Hillo ihan uskaltanut luottaa, vaan lisävaloa oli pyydettävä särmältä naisvirkailijalta. Seuraava steppi vaatikin kolmen hakemuksen täyttämistä. Perin juurin outoa oli se, että kaikista hakemuksista piti saada otettua valokopiot. Tämä tiesi visiittiä lähimpään kopioliikkeeseen, joka teki passit kourassa notkuvista asiakasmääristä päätellen ilmeisen mehevää tiliä viraston viisumihärdellillä.
Hakemuskäsittely eteni siinä määrin verkkaisesti, että aina välillä piti käydä selostamassa miksi passi on vaihtunut. No etusivun liimaus petti. Kun lopulta kuvittelin saavani viimeisen hyväksymisleiman hakemuksiin, tuli naisvirkailija kertomaan, että kopioihin tulisi vielä liimata tuoreet passikuvat. Ei muuta kuin tuttuja jälkiä takaisin kopiofirmaan..
Seuraava kutsu olikin jo siinä määrin asiallinen, sillä selvisi että Hillolla oli aivan väärät hakemukset täytettynä! Kari oli täyttänyt hävinneen passin hakemuksen kun oikea kaavake oli rikkoutunut passikaavake. Ei muuta kuin uusiksi vaan koko setti eli hakemus- ja kopioralli täyteen punahehkuun. Taisi ihan polku tulla siihen kopiointiliikkeen ja maahanmuuttoviraston välille.
Jo heti tunnin päästä olin takaisin hakemusten käsittelijän tykönä. Seuraavaksi tytsky totesi, että sullahan jätkä menee maassaololupa juurikin tänään umpeen. Että mitäs sille tehdään? Meinasi mennä jauhot suuhun. Emme nimittäin olleet lainkaan tajunneet, että tullessamme maahan Malesiasta vesireittejä saimme vain 15 päivän turistiviisumin. Lentämällä tullut muu sakki oli saanut 30 päivän turistiviisumit. Kuka niitä passin leimoja nyt niin tarkkaan kattelee?
Pikainen tekstari Sarille, että shit, ollaan muuten ihan justiinsa molemmat luvatta maassa. Selvisi, että kiperästä tilanteesta länkkäri selviää sangen helposti. Maasta pääsee raottamalla rajalla lompsaa eli maksamalla parinkymmenen euron suuruisen sakon per ylityspäivä. Pikapalaverin tulos: Hillo hankki 7 päivän viisumijatkeet ja Sari laitettiin oleskelemaan maassa luvattomasti eli tähdättiin siltä osin tietoisesti sakoille. Vielä yhden kerran uusien passileimojen, leimattujen ja allekirjoitettujen hakemuksien kanssa kopioliikkeeseen, ja hommia oli yhtäkkiä ihan selvä! Ei mennyt kuin 250 euroa, puoli päivää ja hermot.
Koettelemuksen jälkeen Hillo käveli suoraa paahtoa ensimmäiseen ravitsemusliikkeeseen ja kulautti pari huurteista lomolla kurkusta alas. Vasta suurta elämäntuskaa pehmentävän lempeän sihneen myötä passisankarimme oli valmis kohtaamaan muun porukan eli Sarin, Kaiman ja Annen kaupungilla. Kyllä byrokratia on hieno laji!
