Saunapitoiset viimeiset golfkiusaukset

Malesia, Borneon saari, Tawau 7.-15.2.2012

Ikimuistoinen viidakkoloma veteli vääjäämättä vimosiaan. Seuraava ja viimeinen kompassisuunta Malesian maaperällä otettiin kaakkoiselle Sabahille, joskaan ei yllättäen sukellusmekkaan Sipadanille vaan köröttelimme paikallisbussilla halki tuhansien palmuplantaasihehtaarien Tawaun kaupunkiin.

Meidät heitettiin parin hiekkatien risteykseen, jonka kerrottiin toimittavan lähtöterminaalin virkaa. Linjureita meni ohi yllättävän paljon. Risteyksessä majaillut taksiukko hääräili ansiokkaasti reaaliaikaisena pysäkki-infona, eikä meidän lopulta tarvinnut pysäyttää jokaista onnikkaa. Tosin useat bussikuskit ja muutkin autoilijat pysähtyivät kyselemään meiltä mihin olemme menossa. Odottaessamme Tawaun bussia ehdimme vaihtaa ukon kanssa viittomakieliset peruskuulumiset ja tutkailla häiskän kukkarosta löytyneitä ikivanhoja ja ryppyisiä mustavalkokuvia.

Kotvasen kuluttua bussimme saapuikin ja pääsimme varsinaisesti aloittamaan usean tunnin matkaa kohti Tawauta. Matka kului leppoisasti systeemin toimivuutta seuraillessa ja kasarimusakkia kuunnellessa. Itse asiassa malesialaisissa busseissa musiikkia ei voi olla kuulematta, sillä volyymipotikat on käännetty yhteentoista.

Bussimatkan taittaminen sujuu jouhean rivakasti. Bussin ei tarvitse pysähtyä ihmisten tullessa ja mennessä, koska vaihto-operaatiot tehdään normisti pienessä vauhdissa. Jos kaikki istumapaikat on varattu, niin aina voi ottaa käytävältä lisäistuinta kankun alle. Sitä varten siellä on niitä jakkaroita pinossa. Ovia ei tarvitse aukoa, sillä ne ovat koko matkan sepposen selällään tai niitä ei ole. Turvavöitä ei tietenkään ole, sillä eihän niitä ollut vielä keksitty kyseisten bussien valmistamisaikoina.

Bussiemäntä rahastaa. Jos häneltä ei löydy vaihtorahaa, saat joko alennusta tai vähän vähemmän takaisin.  Ei se ole niin justiinsa. Kuittia ei kannata odottaa kirjanpitoon. Kuski keskittyy tiestöllä pysymiseen, kuoppien väistelyyn ja ennen kaikkea torven painamiseen, jossa ei juuri säästellä. Kaikille vähän hitaammille ja miksei nopeillekin ohittajille eli koko lailla kaikille voi vähän tööttäillä.

Välillä kuski saattaa pysähtyä vaihtamaan kuulumisia tien poskessa notkuvan puolitutun kanssa. Täällä ei muodostu aikataulupaineita, koska aikatauluja ei ole lähtöajan jälkeen. Mitkä pysäkkiaikataulut? …kun ei ole pysäkkejäkään. Bussin voi pysäyttää missä tahansa. Vaikka matka kestää, ei nälkään kuole kukaan. Mummuja tulee ja menee myyntikoreineen busseissa. Tupakkataukoja ei ole tarve pidellä, koska bussissa voi vapaasti sauhutella ja siinä saa varmasti kaikki osansa. Ilmastointi toimii, kun avaa ikkunan. Vessaan pääsee muutaman tunnin välein, kun kuski pitää lepotaukoa. Tauon aikana pikkupojat jäähdyttävät bussin moottoria ja renkaita kylmällä vedellä. Tällaista on bussimatkailu Kaakkois-Aasiassa.

Bussisiivu meni yllättävän kivuttomasti ottaen huomioon, että emme olleet tälläkään erää selvitelleet liiemmin kyseisen matkan speksejä. Matkalle sattui vain yksi tienpätkä, jossa sillan painorajoitukset tulivat vastaan ja jouduimme kantamaan rinkat sillan yli. Niin sanotun matkajumpan jälkeen pääsimme jatkamaan toisella kulkineella eteenpäin.

Pölähdimme polttavan kuumalle Tawaun bussiasemalle iltapäivän tunteina. Ties kuinka monennen kerran tällä matkalla pääsimme hämmästelemään, että missähän linjuriasema tällä kertaa sijaitsee suhteessa maankäytön painopisteeseen. Nappasimme taksin ja pyysimme kyydin hotelliin. Siis ihan vaan johonkin hotelliin, sillä emmehän olleet varanneet mitään etukäteen, emme edes tienneet missä päin kaupunkia olimme saati miltä kaupunki näyttää kartalla. Kuski vei meidät yllättäen suorinta tietä kadulle, jossa oli useita kelpo hotelleja. Rivistöstä löysimme hyvällä tarjouksella varustetun ja hiljan remontoidun hotellin, jossa viihdyimme lopulta peräti viikon.

Mikäs siellä olikaan ollessa, koska olo oli varsin kotoisa. Borneo News ilmestyi aamuisin ovenkahvaan kuin kotoinen Hessu konsanaan, aamupala oli katettuna kattoterassille ja päivittäisen golfkierroksen jälkeen pääsimme rentoutumaan saunaosastolle suomalaiseen saunaan!

Pupelinpuhtoiseen tunnelmaan!

Taidettiin saunoa ihan joka ikinen päivä, koska sauna oli hyvä ja sinne oli erityisen hauska mennä. Saunavuoroja hoiteli nimittäin aina iloinen heppu, joka oli sonnustautunut asiaan kuuluvasti kesäiseen palmukuvioituun kauluspaitaan, bermudashortseihin ja sateenkaaren väriseen muovilippaan. Let’s go meininki oli kuin Kanarian saarilla konsanaan: Buenos Tardesta vaan ja tervetuloa saunakohteeseen!

Kohdemiehen iloisuus muuttui tosin koko viikon kestäneeksi noloksi hämmennykseksi, sillä kaveri yllätti Sarin heti ensi kerralla alastomana saunaosastolta. Poju nimittäin pölähti melko yllättäen kyselemään saunaan miten me siellä viihdytään. No hyvin tietty, mutta häiskällä taisi oletusarvoisesti olla mielessä ajatus, että saunassa ollaan edes jonkinmoisissa vaatteissa, kuten mussukoilla on esimerkiksi uima-altailla häkellyttävästi aina tapana. Tropiikissa saunomisen miinuspuolelle menee vääjäämättä vilvoittelumahdollisuuksien puute. Turha mennä ulos vetämään happea, kun ulkolämpötila on iltaisinkin siinä kolmenkympin hujakoilla.

No eihän se tunnelma tietenkään ollut ihan sama kuin kotona. Jo uutisvirta on vahvasti erilainen. Borneon Sanomien etusivun uutiset olivat jonniin verran raisumpia kuin Suomessa. Kun kotimainen lehdistö pui suurimpana mahdollisena skandaalina turhautuneen ja väsyneen Stubbin purkautumista jossakin ministerikokouksessa, niin Borneon sanomissa raportoidaan samanaikaisesti murhista, raiskauksista, turistien kaappauksista ja kiinni jääneistä huumekauppiaista. Syylliset esitetään aina kuvineen päivineen ja muistin virkistykseksi kerrataan hirtto- ja kivitystuomiot. Televisio näyttää erilaista tosi-tv:tä, jossa seurataan tuntitolkulla oikeudenkäyntejä korruptioepäilyistä murhamiehiin.

Tawaun viikko meni hujauksessa lähinnä upeiden golfkenttien takia. Tawaun pari kenttää lukeutuu nimittäin koko reissun kenttäavaruuden parhaimmistoon. Golfblogin puolella on seikkaperäisempiä turinoita, mutta kerrottakoon tälläkin puolella pääkohdat.

Shan Shuin kenttäkokonaisuus osoittautui hyvin vaikeaksi. Väylät olivat upeita ja jokaiselle väylälle oli annettu oma luonto- tai viidakkohenkinen nimi. Nurmi oli hyvässä kuosissa, korkeuseroja oli paljon ja taidot äärimmäisellä koetuksella. Palloja hukkui siihen malliin, että melkein totesimme olevamme totaalisen väärässä paikassa. Onneksi tulimme vielä toistamiseen seuraavalla viikolla toteamaan, että tuntematon ja erittäin haastavakin kenttä helpottuu huomattavasti jo toisella pelikerralla, kun oppii layoutin kätköihin piilotetut metkut ja ymmärtää kunnioittaa riskirajaa

Shan Shuin erikoisuutena oli muutamilla väylillä vesiesteiden reunamilla olevat varoituskyltit. Lammikoissa nimittäin lymyili krokotiileja, joten niiltä main emme liiemmin haeskelleet vesiesteeseen mahdollisesti kadonneita palloja. Emme harmiksemme (vai onneksemme) nähneet yhtään krokoa kierroksilla. Olisiko varma huhu ollut sittenkin vain paksu turistiläppä?

Tawaun golfklubilla on kaksi kenttää. Toinen on 9-väyläinen 1950-luvulla rakennettu Kelab Golf, joka sijaitsee lähellä Tawaun kaupunkia. Toinen on uudempi 18-väyläinen Hot Spring Golf, joka on sijoitettu sademetsien keskelle ylemmäs vuoristoon. Kelabin pelipäiväksi sattui sunnuntai ja eiköhän Sabahin presidentti ollut juuri päättänyt tulla sunnuntaipelaamaan. Tästä syystä koko kenttä oli suljettu, myös jäseniltä. Vähän aikaa kinuttiin ja yhtäkkiä lähes tyhjällä kentällä olimme me ja Sabahin presidentti seurueineen ja kuvaajineen. Näimme heidät huristelevan golfautolla muutamalla väylällä. Presidentit eivät kävele eikä morjestele!

Reissumme viimeisimpiä, muttei todellakaan vähäisimpiä kierroksia pelasimme vuoristoisessa sademetsässä sijaitsevan Hot Spring Golfin vehreillä väylillä. Kyseessä oli pelaamistamme kentistä ehkä kaikkein haastavin. Hot Spring on erikoinen siinä mielessä, että sen suunnittelussa ei ole käytetty ulkopuolisia konsultteja lain. Tawau Golf Clubin jäsenet ovat suunnitelleet kentän viimeistä piirtoa myöden itse.

Lopputulos on hämmästyttävän hyvin onnistunut kauneudellaan, käytännöllisyydellään sekä vaikeudeltaan. Luonnon läheisyys näkyy ja tuntuu, ja sademetsien läsnäolo on poikkeuksellista ja miellyttävää. Viimeistään eläimistö sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että juuri tämä kenttä meni suvereenisti suosikkikentäksemme kaikista pelaamistamme kentillä. Sademetsä vilisee hyvin monenlaista elämää ja klubitalon seinältä pääsi jo etukäteen tutustumaan, minkälaisia eläimiä kierroksen aikana voi bongata. Oli monenmoista lintua, koiraa, kissaa, villikissaa, erilaisia apinoita, liskoja jne. Paikalla olisi Ilkka Koivistolle tutkittavaa ikiajoiksi. Pelasimme kolme kierrosta Hot Springin kentällä ja sinä aikana ehdimme nähdä mm. yhden villikissan (fishing cat), valtavan horn bill -linnun, useita metrisiä liskoja sekä kymmeniä pitkähäntäapinoita. Villikissan kohtaaminen oli sinänsä surullinen tapaus, että katti virui maassa tehden uupuneena kuolemaa.

villikissan viimeiset hengenvedot

Hyvin golfpitoisen viikon päätteeksi raaskimme vihdoin pakata mailat tiiviiseen nippuun ja lähettää ne koto-Suomeen odottelemaan tulevan kesän kierroksia. Pelasimme neljän ensimmäisen kuukauden aikana golfia seitsemässä maassa ja kierroksia kertyi yhteensä ihan kiitettävät nelisenkymmentä. Borneo tarjosi kokonaisuutena niin mahtavia golf- ja viidakkokokemuksia, että sinne olisi kiva palata uudelleen. Etenkin, kun kaikki Borneon upeat ranta- ja sukelluskohteet ovat meiltä vielä koluamatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.