Laivalla Langkawille lorvimaan

Malesia, Langkawin saari 31.10.-4.11.2011

Jälleen yhden erittäin ailahtelevaisesti torkutun yöbussiyön jälkeen uusi maanantai valkeni täynnä kyltymätöntä odotusta ja intoa kohdata Malesian turnauksen viimeisin etappi eli Langkawin saari, josta niin ikään Sarilla on meteorologisesti lämpimiä muistoja kahdeksan vuoden takaa. Lähestulkoon yöbussin saapumisen jälkeisenä saumattomana jatkumona pääsimme porskuttamaan lautalla Kuala Perliksesta noin puolitoista tuntia saarelle. Jo hyvissä ajoin eli vesistön ylityksen aikana kaavailimme vuokraavamme ajokin viideksi päiväksi, jotta voisimme vaivattomasti etsiä sopivan hotellin ja myöhemmin ottaa saaren eri kolkat kokonaisvaltaisesti haltuun.

Kuormitimme aamupalan lomassa reilun tunnin paikallisen Starbucksin langatonta verkkoa kartoittaaksemme saaren majoituspuolta. Näytti vahvasti siltä, että motellikeskittymään olisi taitettavaa matkaa kutakuinkin 25 kilometriä. Kymmenen askeleen päästä löytyi parahultaisesti nappisilmäinen vyölaukkumies, jolta saimme tinkaistua auton viideksi päiväksi 8 euron päivähintaan.  Ennen rinkuloiden tiskiin lyömistä Hillo kävi vielä ennakkoon katsastamassa, että minkälainen asfaltinnielijä allemme asiakkaan kannalta varsin suopealla summalla oikein saataisiin. Musta kiiturimme oli varusteltu 1,6-litran koneella, tehopakoputkella, kuppi-istuimilla, ralliratilla ja aluvanteilla. Vain nelipistevyöt puuttuivat.  Mitä muuta hitaat lomalaiset voisivat enää loma-ajokilta vaatia? Koeajoa ei tehty.

Musta pantterimme väsähti tien poskeen 20 minuutin ajon jälkeen. Hörppäsi liikaa löpöä ja pätkien tukehtui menoveteen. Starttasi mutta ei tykännyt hilpaista takaisin tiestölle. Ellei ensimmäinen niin jo toinen päällysteenkuluttaja pysähtyi onneksemme kohdallemme ja tiedusteli ongelmamme tilaa ja laatua. Lompsasta kaivoimme autovuokraajan numban esille ja tienkäyttäjäkollegan nokialaisella otettiin kiivasta yhteyskokeilua saaren pääkaupunkiin ja automiehen toimistoon.

Elähtänyt autonvuokraajamme karauttikin jo kolmen vartin päästä suoraan tapahtumien ytimeen allaan ärhäkkä Hopeanuoli, joka ilman sen suurempia seremonioita luovutettiin sijaisautoksi käyttöömme.  Paikallisille kotturoille on etenkin Malesiassa muovautunut varustelutasoa koskevat selkeät sosiaaliset vähimmäisnormit eli hädin tuskin kasassa pysyvä himmeli kuin himmeli tulee varustaa ainakin kevytmetallivantein, tehopakoputkin, hajukuusin ja tärykalvot räjäyttävin bassopainotteisin äänentoistolaittein.  Vaikkei em. minimivaatimukset täyttänyt Hopeanuolemme varustus ei aivan yltänytkään Pantterin tasolle, moottori kehräsi kuitenkin luottamusta herättävästi.

Kyseenalaisesti menestyksekkään moottorimarssin jälkeen päädyimme muutamien hintakyselyiden jälkeen majoittumaan hotelli Aseaniaan. Valinta oli kaikessa nostalgisuudessaan sikäli myös helppo – Sari oli asunut samaisessa hotellissa juurikin edellisellä matkallaan Langkawille lähes päivälleen 8 vuotta takaperin.  Hotellin ehdottomiin vahvuuksiin lukeutuu jättimäinen allaskompleksi.

Seuraavana päivänä veri veti jo isosti golfaamaan. Langkawilla on nykyään kolme kolopallotannerta, joista se kallein oli vierailumme aikaan pari vuotta kestävässä täysremontissa ja uusin klubi avattu ainoastaan kolme kuukautta sitten.  Saaren itälaidalta löysimme odotusarvoltaan pelattavimman kentän. Mehevän kierroksen jälkeen kruisailimme hiljainen privaattiranta kiikarissa, minkä vaivatta löysimmekin.

Välipäivänä piti tutustua saaren must-nähtävyyksiin. Cable car oli suljettu huoltotoimien vuoksi eli saaren korkeimpien maisemanalojen tutkailu jäi toiseen kertaan. Tästä lannistumattomina jatkoimme lunkia ajelua saaren länsipuolella olevalle vesiputoukselle uimaan. Aluksi näytti, että myös vesiputous on suljettu huoltotoimenpiteiden vuoksi, mutta vähäinen vesimäärä olikin vain luonnollista seurausta kuivasta jaksosta.

Jopa kymmenien kilometrien ajorupeaman myötä Hillolla alkoi luomi painaa, jolloin Sari istutettiin hetkellisesti vasemmanpuoleisen liikenteen kiehtovaan maailmaan. Muistisääntöhän on helppo: vasen on se, jossa on peukalo oikealla puolella. Ja meno olikin näyttävää – vaihdetta vaihtaessa oikea käsi ropelsi ovikoteloilta, kerran jäi vaihdekepin nuppi käteen, tuulilasinpyyhkijät heiluivat merkkinä kääntymisaikeista ja ainoastaan yhdesti kurvattiin liittymästä väärää kaistaa lähes taksin syliin.

Kävimme vielä katsastamassa paikan päällä golfkentän, joka on isossa myllerryksessä kolme vuotta. Emme ihan ymmärtäneet investoinnin mielekkyyttä, jossa koko väylästö käännetään uusiksi ja toiminta on täyspysähdyksissä useita vuosia. Paluumatkalla kohtasimme koko joukon eläviä tienkäyttäjiä eli lehmiä ja apinoita sekä harmiksemme pari tielle litistynyttä liskoa. Illalla keskityimme vihdoin lepoon eli lähinnä skypeilyyn ja punaviiniin siemailuun.

Torstai olikin sitten sitä oikeaa toimintaa täynnä. Kipaisimme heti aamutuimaan läheiseen Duty Free Zoneen tekemään välttämättömiä hankintoja: släpärit, huppari, Tomatin single malt scotch whisky, Bombayn gini ja Riekko-matkaviski. Onnistuneet ostoksemme palkitsimme parin tunnin jouten olona eli lööbailuina beachilla. Iltasella suuntasimme tutustumaan saaren uutukaisimpaan golfkenttään, jonka visiona on tulla Aasian haastavimmaksi kentäksi.  Kenttä olikin melkoista kikkailua. Koska pimeä alkoi jo verhota viheriöitä, päätimme oikaista viimeiset kuusi väylää takaisin klubille.

Klubitalolta lähtiessä meitä odotti jälleen paatuneiden automiesten perusyllätys. Hopeanuolen kaksilitrainen yskähti pari kertaa, mutta sitten lupaava murinan alku laimentui ainoastaan starttimoottorin pyöritykseen. Villi veikkauksemme oli, että bentsuuni oli todennäköisesti finito. Auton vuokrannut renkaanpotkija oli meille käsi rahapussilla vakuuttanut, että tankissa on x litraa menovettä, jonka pohjalta teimme kalkyylin polttonesteen riittävyydestä. Väitettä emme kyenneet tarkastamaan, sillä ”auton” mittaristo oli kaikilta osin rikki: ei nopeus- ja matkamittaria bensamittarista nyt puhumattakaan.  Kentän työvuoroaan juuri päätellyt startteri tarjoutui ystävällisesti kipaisemaan mopedillaan 10 kilsan päähän tankille. Kaveri palasikin 20 minuutin päästä muassaan 2 x 1,5 litran juomapulloa 92-oktaanista petrolia, ja tankkauksen jälkeen Hopeanuoli hörähti iloisesti käyntiin.

Illallispaikka valittiin huolellisesti, koska päivä oli ollut täynnä koettelemuksia. Mainio ateria pääteltiin ja lasku tilattiin huomataksemme vain kylmän faktan, että kukkarosta ei löytynytkään ihan riittävästi massia ravintelilaskun kuittaukseen. No, Hillon ajokortti jätettiin pantiksi ja lupasimme palata velkasuhteen hoitamiseen seuraavana päivänä.

Viimeisenä Langkawi-päivänä eli perjantaina olimme suunnitelleet harrastavamme vesiurheilua. Edellisillan rahavaje kuitenkin pakotti hankkimaan edellisiltana neuvotellun 400 rinkulan jettimatkan 350:lla. Saatiin silti, vaikka omistaja haroikin kärsivä ilme turpavärkissään harmaata hiuspehkoaan.  Mutta sitten alkoikin action! Kurvailimme 1400-kuutioisella vesijetillä 2,5 tuntia. Island hopping -tyyliseen ohjelmaan sisältyi lähes 100 km/h perustykityksen lisäksi kaksi snorklaussessiota, petolinturuokinta, upeat kalliut ja vierailu eräälle saarelle, jossa oli järvi. Makeavetinen järvi oli paikallisille kova ylpeyden aihe. Me hymyilimme vain. Oppaamme mainitsi, että järven samea värimaailma on suoraa seurausta valtavista turistijoukkioista, jotka pulahtavat aurinkorasvaisine kehoineen veteen uimaan. Mene ja tiedä.

Loppuilta hengattiin hotlan uima-altaalla sekä haettiin rantaravintolasta Hillon velan panttina ollut ajolupa pois. Kompassin suunta alkoi vahvasti vetää lauttamatkalle kohti Thaimaan Satunia, josta meille avautuisi jälleen ihan mahdollisuus yöbussimatkailun loputtomiin hetkiin kohti Phuketia.  Fiilikset olivat sikäli taas erityisen korkealla, koska läheisistämme koostuva lähetystö oli tulossa meitä tapaamaan kolmeksi viikoksi Taikamaan lämpöön.

785 Replies to “Laivalla Langkawille lorvimaan”

Leave a Reply

Your email address will not be published.