Urbaanin sykkeen mittaaminen jatkuu

Malesia, Kuala Lumpur 30.-31.10.2011

Indonesian Batamilta aloitetun puolentoista tunnin venematkan jälkeen matkaa jatkettiin Singaporen puolelta lauttarannasta liityntäbussilla metrolle ja massakulkineella edelleen ytimeen. Singaporen ja Kuala Lumpurin välillä on useita reitinvalintamahdollisuuksia, joista valitsimme vaivattomimman eli 5 tunnin vaihdottoman bussiyhteyden. Oikea lähtöterminaalikin löytyi suurkaupungista kuin kahden vasemman jalan tanssi, ja ehdimme perinteisen lippuluukkumunaravin ohella käydä vielä hakemassa texasinkokoisesta ruokmättökompleksista maittavat vegeruuat iltapaloiksi.

Kello 23.59 aikataulun mukaista lähtöaikaa bussi nytkähti lupaavasti liikkeelle. Vajaan puolen tunnin ajelun jälkeen alkoikin sopivassa unenpöppyrässä hermoja kiinteyttävä rajamuodollisuusjumppa – kaikkien kamojen kanssa raahauduttiin ensin Singaporen check-outiin, josta lastattiin kamat takaisin bussin mahaan. Lipumista pari sataa metriä eteenpäin Malesian check-iniin ja taas matkatavaroiden puljausprosessi punahehkussa. Tarvittavat leimat saatiin passeihin eli matkaajat saivat luvan jatkaa odotettua yöbussissa palelua.

Bussi saapui Kuala Lumpuriin Times Squaren sivuterminaaliin lauantaina aamuviideltä. Riivaajat olivat jo heti vielä silmäpussiensa kanssa kompuroivien matkalaisten kimpussa tarjoamassa kyytejään ja majoituspakettejaan sun muuta parasta oheispalvelua only for you only today. Osasimme ottaa lungisti ja hiljalleen riivaajat poistuivat takavasemmalle.

Meillä oli ennakkoon katsottuna hotelli, jonka läheltä seuraava yöbussimme starttaisi sunnuntai-iltana kohti pohjoista. Herätimme ilmeisen makoisilta uniltaan yhden kiinalaistaustaisen taksisuharin. Koska hotellin nimi tai osoitekaan ei vielä takaa tarkoitettua kyytiä, pyysimme taksikuskia viemään meidät ilmaisjakeluna saadulta kartalta näyttämäämme kohteeseen, jossa oli numero 59 suunnilleen hotellimme paikkeilla. Silmälasinsa hukannut taksiniekka oli unihiekoiltaan tunnistavinaan paikan, johon halusimme pyrkiä. Kyydin hinnaksi kuskille kelpasi 5 ringittia eli reilu euro.

Jo heti ensimmäisestä risteyksestä taksi kääntyi oikealle, kun meidän mielestä pyörien olisi pitänyt kääntyä vasemmalle. Toki takapenkiltä käsin varmistuksena tehty orientaatio oli semaattisella ilmaiskartalla varsin haastavaa. Naiivisti ajattelimme, että kuski valitsee parhaaksi tuntemansa reitin välttääkseen liikennevaloja ja ruuhkia. Saavuimme järkevän tuntuisen ajoajan jälkeen niin kutsuttuun määränpäähän, joka ei kuitenkaan ihan stemmannut edes suurpiirteiseen karttakuvaan.

Syykin selvisi heti, koska taksimies oli vienyt meidät katuosoitteeseen Jalan Pudu 59 eikä siis toivomaamme mainoskartan kohteen numero 59 äärelle. Viimeistään tässä vaiheessa tajusimme, etteivät kuskit ymmärrä kartoista (eikä paljon muustakaan) tuon taivaallista. Koska kinkki oli vielä enemmän pihalla kuin me, maksoimme pirssin ja jäimme kadulle ihmettelemään mistä löytäisimme englanninkielen taitoisen juuston, joka osaisi kuljettaa meidät haluamaamme mestaan.

Puhdistaessamme yömatkailun tahmaannuttamia leegoja katukiven reunuksella havaitsimme olevamme modernin bussiterminaalin nurkilla, joka vaikutti jotenkin tutun oloiselta. Tajusimme, että juuri samaiseen paikkaan olimme pärähtäneet lentokentältä vain muutamaa viikkoa aiemmin. Vain hetkeä myöhemmin kävi ilmi, että bussit Langkawin suuntaan lähtevätkin nykyään juurikin täältä eikä siitä terminaalista, jonka kupeessa hotellivarauksemme oli. Kuala Lumpurissa on vain muutama kuukausi sitten osa bussiterminaaleista lakkautettu, osan nimet on vaihdettu (jopa keskenään) eli elävä erkkikään ei ota selvää mistä mikäkin bussi lähtee. Naurunremakkaisesta riemusta ei ollut tulla loppua tajutessamme, että olimme päätyneet aivan vahingossa tismalleen oikeaan paikkaan!

Peruimme aiemmin tekemämme hotellivarauksen ja päätimme ottaa edullisen hostelin Pudurayan bussiaseman kupeesta. Kadulta bongailtiin vuoron perään koko nippu varsin etuisia majoitteita, joiden käyttötarkoituksesta oltiin kuitenkin yhtä mieltä – patjoihin kuivuneista eritemääristä päätellen kyseisiä loukkoja ei ole tarkoitettu nukkumiseen. Löysimme kuitenkin varsin vaivatta halvan backpackersin, joka oli vaatimattomuudestaan huolimatta riittävän siisti yhteen yöpymiseen.

Lauantai-iltana poikkesimme China Townin shoppailuhelvettiin, joka juostiin sittenkin läpi melkoisen reippaasti. Suuntimana oli Petronasin kaksoistornien ja kauppakeskuksen tsekkaus ennen Martinin ja hänen malesialaisen tyttöystävänsä tapaamista.

Parin tunnin tarpomisen jälkeen päädyimme yhdelle varsin letkeän oloiselle baarikadulle ja italialaiseen ravinteliin sapuskoimaan. Martinin mukaan kyseinen katu on oikeastaan kaupungin ainoa yöelämää sykkivä tanner, jossa hänkin pääasiassa perjantai- ja lauantai-illat viettää. Maittavien pastojen ja pitsojen jälkeen poikkesimme vielä pubiin yhdelle palauttavalle. Kaljoittelun riemua orastavasti laimensi käynnissä olleet Halloween-juhlat eli sikahumalaiset turistit örvelsivät naamiaisasuissaan pitkin täpötäysiä baareja. Siinä oli alkoholikin vaan juhlinnan tiellä, eikä paikallisia näissä kemuissa näkynyt lainkaan. Yöjuoksu vaihtuikin puolen tunnin yökävelyksi kämpille.

Sunnuntain kulutimme pääpiirteissään hillittömässä kameratilpehööripainotteisessa elektroniikkakompleksissa, jollaisia ei tiedetty maan päällään kantavan. Hirmuisan kilpailutuksen jäljiltä shoppailun saldona oli Hillon järkkäriin yksi zoomputki ja Sarille upouusi kamera.

Olimme arvuutelleet heti matkan alusta lähtien, milloin kuulisimme ensimmäisen kerran suomea kotimaasta poistumisen jälkeen. Sari veikkasi tismalleen oikein, sillä KL:n Starbucksissa naapuripöydän selvästikin krapulainen pariskunta huokaili keskenään muutaman kotokieliseksi tunnistetun sanasen. Emme häirinneet heidän pyhää olotilaansa, vaan tyydyimme tarkkailemaan aurinkolasien läpi aamupalojen putoamisnopeuksia.

Ennen yöbussin lähtöä meillä oli vielä aikaa vähän hengailla ja treffata Martin ja Agnies illallisen merkeissä espanjalaisessa tapasravintolassa. Keskusteltiin mm. eri maiden kansallisurheilulajeista. Malesiahan on kova sulkapallomaa, josta puhe jotenkin kulkeutui kuin varkain lajien kuninkaaseen eli jalkapalloon. Martin oli taannoin käynyt katsomassa paikallista futismatsia, joka oli ollut kaikessa surkuhupaisuudessaan huvittava. Malesialaiset kun ovat niin lyhyitä, etteivät ylety edes puskemaan palloa :)

Sarin mukaan KL on kasvanut ja uudistunut hurjasti viimeisen 10 vuoden aikana. Meillä ei tällä kertaa ollut aikaa pistäytyä uudessa hallinnollisessa pääkaupungissa Putrajayassa, jonka arkkitehtuuria ja kaupunkikuvaa Martin kehui vuolaasti. KL:sta meillä jäi päällimmäisenä mieleen kuva turvallisen tuntuisesta ja uutta aikaa edustavasta suurkaupungista, vaikka iltaisin kaduilla tavattiinkin kodittomia nukkumassa.

Malesiassa on koko ajan tuntunut turvalliselta, mutta muutama asia on alkanut kulttuurishokin ensioireina ärsyttää. Jokapäiväinen uskonnollisen sanoman tyrkytys kovaäänisistä ei enää herätä hilpeyttä. Lisäksi ihmettelemme ravintoloissa havaittua älytöntä hoppua kerätä astiat pois. Pohdimme myös juomissa käytettävien jääpalojen tai siis veden alkuperää. Paikallisetkaan eivät tienneet tai niitä ei kyseinen asia edes kiinnosta, että minkäslaista vettä niihin oikein käytetään.

Parin päivän parasta antia oli seuramies-Martinin vuolas ja spekulatiivinen tarinointi yleismaailmallisista erityisasioista onnistuneiden kamerahankintojen ohella. Hyvästä seurasta huolimatta suurkaupunki tuntui jälleen kerran aavistuksen raskaalta ja turhalta, mutta välttämättömältä välipysähdykseltä kohti vehreämpiä toivemaisemia. Näillä saatesanoilla siirryimme odotuksesta pinkeinä bussiin, joka kiidättäisi meidät halki sysimustan lehmänhenkiyön kera parin viskimoukun kohti Kuola Perlistä ja Langkawin saarta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.