Muina miehinä Mui Nessa

Mui Ne 11.-17.12.2011

Lentoaika on kolmisen tuntia. Perillä meille on luvassa luultavasti vähän vähemmän makoisat yöunet Christchurchin lentokentän nurkissa. Olemme matkanneet Aasiasta Australiaan ja tätä kirjoitettaessa lennämme parhaillaan Uuteen-Seelantiin. Aikajana kulkee maaliskuun puoltaväliä ja me olemme räpiköineet jo kaksi kolmasosaa reissustamme eli viisi kuukautta.

Elämä reppureissaajina on ollut mahtavaa aikaa ja edelleen jaksamme fiilistellä jokaisesta uudesta maasta, kaupungista, nähtävyydestä ja aktiviteetistä. Jujuna on ehkä se, että kaikki näkemämme paikat ovat olleet hyvin erilaisia. Olemme myös säilyneet suht terveinä, mitään ei ole pöllitty ja suuremmilta kommelluksilta on vältytty. Puheväleissäkin vielä ollaan, joskin välillä on tarvittu hitusen huumoria selvitäksemme erimielisyyden mykkäkouluista. Viisi kuukautta 24/7!

Huumoria tarvitaan myös puhuttaessa meidän reissuvihosta eli tästä blokista, joka raahautuu vaivaiset kolme kuukautta perässämme. No ehkä se kertoo ennemmin siitä, että meillä on tässä ollut vähän muutakin tekemistä kuin notkua miniläppärin äärellä. Iloksemme kaikilla muillakin reppureissaajilla joihin olemme tutustuneet laahaa blogi kuukausia jäljessä. Viimeksi tapasimme Sydneyssä hollantilaisen pariskunnan ja heidänkin blogi kulki Vietnamissa kuten meidän – se oli huvittavaa.

Aasinsillasta asiaan ja Aasiaan. Häät oli kuokittu ja käärmeviinakset juotu, joten oli aika ottaa siivet alle ja suunnata Saigoniin. Suurkaupungista jatkoimme vielä iltabussilla pari sataa kilometriä eli vietnamilaiseen matkustustyyliin viitisen tuntia Mui Ne:n rantakohteeseen. Mui Ne ilmestyi matkustuslistallemme kahdesta syystä. Ensimmäinen oli kehutut leijasurffausmahdollisuudet eli tuulinen ranta ja toisena hamuilu ruutuhousupiireistä tunnetun Faldon suunnittelemille golfviheriöille.

Illalla saavuimme kohteeseemme, joka vaikutti hiukkasen turistilta, mutta kivalta sellaiselta. Rantatie komeili mukavan näköisistä ruokapaikoista lukemattomiin surffiputiikkeihin. Hiekkarantaa riitti kilometritolkulla ja meressä oli surffareita kun meren mutaa. Suuret aallot löivät rantaan pesukoneen lailla. Paikka vaikutti todella hyvältä ja sitä se olikin.

Siinä tulomaisemia fiilistellessä hurautimme vahingossa hotellimme ohi, joten jäätiin seuraavalla pysäkillä ja käpöteltiin hiukkasen takapakkia. Seuraava söhellys tapahtui heti respassa – tällä kertaa meidän iloksemme. Saimme vahingossa deluxe-huoneen, joka sopi meille enemmän kuin vallan mainiosti seuraavaksi viideksi yöksi. Asetuimme huoneeseen ja suuntasimme ensimmäiseen ravinteliin illalliselle. Miten osuimmekaan venäläiseen ravintolaan? No viis siitä, tilasimme palan painikkeeksi pullon paikallista punaviiniä. Se olikin sitten varmaan ensimmäinen punaviinipullo, jota emme koskaan juoneet loppuun. Tosin Kari on muistaakseen joskus maistanut venäläistä punkkua, joka taisi myös jäädä pullon hengeksi…

Aamulla lähdimme intoa vapisten selvittämään leijasurffauskurssia. Samalla katselimme rannalta kun surffarit tekivät mitä korkeimpia hyppyjä ja temppuja lautoineen ja leijoineen. Näytti huikean hienolta toiminnalta! Leijasurffauskurssi on kolmepäiväinen ja seuraavien päivien säätiedotus näytti synkältä: ei tuulta. Kursseja ei siis järjestetä seuraavien päivien aikana. Se siitä sitten. Tosin samalla saimme infoa, että Mui Ne on lähinnä kokeneiden surffareiden heiniä, sillä aallokko on todella suuri. Olimme siis saapuneet melko lailla haastavaan paikkaan kyselemään aloittelijoille kurssia.

Emme lannistuneet surffauksista, vaan vuokrasimme skootterin ja lähdimme hiekkadyyneille laskemaan pulkalla. Dyynit olivat mahtavat, mutta paikanpäällä oli ikävä näky kun kerhoikäiset pikkupojat yrittivät tehdä bisnestä myymällä turisteille pulkkalaskuja hiekkadyyneillä. Vielä säälittävämmän näyn kohtasimme dyynien huipulla, kun turistit yrittivät laskea mäkeä alas muovinpalasilla. Näyn perustella Paloheinän pulkkamäki olisi kohtuullisen kuumaa kamaa turistimarkkinoilla.

Emme lannistuneet edelleenkään. Meillä oli hieno hotelli uima-altaineen, upea pesukoneranta ja trendikkäät iltadrinkkipaikat. Tässä vaiheessa olimme muuten syöneet jo muutamaan otteeseen venäläisittäin. Ei ollut siis vaikea huomata, että paikka oli itä-naapureidemme suursuosiossa. Heitä oli suorastaan ihan vitusti eli noin 14 tusinassa. Eräänä iltana saimme jopa venäläiset ruokalistat eteemme ja saimme huudella tarjoilijan perään, ettemme ymmärrä sanaakaan tai itse asiassa kirjaintakaan!

Seuraavaksi päätimme ottaa varman päälle ja suunnata oman lajimme pariin. Golfkentälle oli vain muutama kilometri, joten päätimme mennä sinne pilkkahintaan vuokratulla skootterillamme. Hillo puikkoihin ja Sari pakattiin bäkeineen ja eväineen pakkarille. Oli sekin näky, mutta perille kuitenkin päästiin. Sea Links komeili korkeilla kallioilla meren rannassa. Näkymät olivat huikeat, elleivät suorastaan henkeä salpaavat! Kenttä oli varusteltu jopa valaistuksella! Pelimme sen sijaan oli varusteltu usealla O-B lyönnillä sun muilla vesisyöksylyönneillä. Ylikuntoa? Olimme ammattiavun tarpeessa eli varasimme seuraavalle päivälle paikalliselta prolta puolen tunnin session.

Aamulla teimme innokkaana lähtöä golfkurssille. Ensin kävimme aamiaisella, jonka aikana Sarin pupelinpuhtaanvalkoinen puhelin oli kuin varkain kadonnut pedatulta sängyltä. Siivoojat olivat siis käyneet. Käännettyämme tavaramme muutamaan otteeseen nurin perin totesimme puhelimen aidosti kadonneeksi. Menimme respaan ilmoittamaan puhelimen kadonneeksi siivouksen aikana, mistä saatiinkin aikamoinen hälinä aikaiseksi. Parhaimmillaan huoneessamme oli hotellin johtajistoa, respaa ja siivoojaa. Keskusteltiin kolmella eri kielellä ja ihmeteltiin puhelinmysteeriä. Loppujen lopuksi siivoojat puhelin löytyi hotellin likapyykkikorista, mitä Kari oli alun perin pilke silmäkulmassa mutta puolivakavissaan ehdottanut. Siivoojamme tuli vielä myöhemmin anelemaan meiltä armoa ilmeisesti mahdollisten potkujen pelossa. Lupasimme ettemme nosta asiasta mitään ylimääräistä kohua tai siis kohuhan oli vissiin jo nostettu. Härdellin jälkeen myöhästyimme muutaman minuutin golfopetuksestamme eikä siinä sitten tarvinnut mitään alkuverryttelyäkään tehdä.

Viikko oli kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta aivan mahtava. Aurinko porotti täydeltä taivaalta päivittäin. Mopoilimme hyvällä fiiliksellä viikon ympäriinsä ja pelailimme golfia Sea Links-kentällä sekä Pan Thietissä. Nautimme aaltopesukoneesta ja taisimmepa jopa käydä muutaman kerran aamulenkillä hiekkarannalla auringon noustessa. Ei paskempaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.